lauantai 28. huhtikuuta 2012

Syöpälandia

Miten voit lukea syöpäkirjaa, kyseli lapseni epäuskoinen ilme kasvoillaan. Vielä hämmentyneemmäksi ilme muuttui, kun hän huomasi Aleksander Solženitsynin synkistelevän kasvokuvan kirjan takakannessa.

Onko Solženitsynistä ikinä julkaistu iloista kuvaa? Sellainen ei tietenkään mitenkään sopisi hänen persoonaansa, onhan Solženitsyn, jos kuka, poliittisen kirjallisuuden ikoni. Elinaikanaan kirjailija sai totisesti kärsiä aiheistaan, jotka poimittiin suoraan neuvostotodellisuudesta ja Solženitsynin omasta elämästä. Miesparka vangittiin epämääräisten syiden nojalla, siirrettiin vankileirille ja sen jälkeen karkotukseen Kazakstaniin. Tarkkailtiin, syrjittiin, uhkailtiin ja karkotettiin maasta.

Aleksander Solženitsyn: Syöpäosasto 1, Syöpäosasto 2.
Mutta näistä asioista löytyy netistä lisätietoa enemmän kuin itse kirjasta, Syöpäosasto 1-2:sta. Siitä piti tässä blogissa kirjoittaa. Ja kirja-arvioita Syöpäosasto todellakin ansaitsee, sillä se johdattaa lukijan suoraan Ison K:n ytimeen. Kirjallisuutta, joka muuttaa maailmaa.

Syöpäosasto on sopivasti valittu miljöö kirjailijalle, joka haluaa tarkastella henkilöitä suljetussa tilassa. Ja Solženitsynille myös hyvin tuttu paikka, sillä hän joutui viettämään syöpäosastolla aikaa itsekin.

Solženitsyn jatkaa sitä venäläiskirjallisuuden  klassista perinnettä, jossa kootaan henkilögalleria edustamaan yhteiskunnallisia voimia. Silkkaa taidepolitikointia. Mutta tämä ei lainkaan haittaa, sillä venäläistaiturit osaavat herättää henkilönsä eloon.

Henkilöistä kaikkein yllätyksettömimmältä tuntuu Pavel Nikolajevitš, joka kirjassa edustaa rehablitoitujen omaisuudesta nauttivaa puolue-eliittiä. Kuitenkin Solženitsynin aikalaisille saattoi olla varsin karmivaa luettavaa, kuinka periaatteessa luokattoman yhteiskunnan eliitti halveksi kansaa ja vaati itselleen jatkuvia etuoikeuksia.

Kirjan Solženitsyn Oleg Kostoglov on luonnollisesti Pavel Nikolajevitšin täysi vastakohta: vangittu, karkotettu, ihmisarvonsa raunioilla, mutta kuitenkin läpikotaisin rehellinen, tiedonhaluinen ja oikeudentuntoinen.

Syöpäosaston lukija saa varautua lukuisiin syöpädiagnooseihin ja tutustuu hoitomuotoihin. Syöpäsairaalassa on tietysti pulaa kaikesta, mutta siitä huolimatta henkilökunta laiminlyö oman elämänsä omaistautuen ammatilleen. Saamme kiittää onneamme siitä, että syövän hoitomenetelmät ovat noista ajoista huimasti kehittyneet. Etenkin kuvaukset röntgenhoidoista karmivat. 

Syöpää sairastava lukija voisi löytää jotain lohdullista tavasta, jolla kirjan henkilöt käsittelevät omaa kohtaloaan. Esimerkiksi tämä on hyvin kaunista:
Mutta joskus tunnen niin selvästi että minussa itsessäni ei kaikki ole minua. Että minussa on jotain häviämätöntä, jotain hyvin korkeaa! Jokin siru Maailman Hengestä.
Politiikasta ja diagnooseista viis, ennen kaikkea Syöpäosasto on raastava kirja ihmisraunioista. Sellaisiksi Stalinin neuvostoyhteiskunta taisi ihmiset muuttaa. Lämpö, kosketus, kiintymys, rakkaus - on surullista lukea, kuinka aikuiset ihmiset havahtuvat siihen, että tämän kaiken kokeminen voisi sittenkin olla ihmiselle mahdollista. Olegin ja lääkäri Vera Gangartin epävarma suhde on kuvattu niin lämpimästi, että lukija elää sen vaiheet läpi kuin osallistuisi suhteeseen itse. Ja Oleg on kuvattu niin ihanasti, että naispuolinen lukija ihastuu häneen varmasti. Ja vihastuu Olegille hänen ratkaisustaan. Etenkin siksi, että karkoitus oli päättynyt ja henkilökohtaiset ratkaisut olisivat taas paljon enemmän mahdollisia kuin hetkeä aiemmin.

PS. Internetin ihmeellisestä maailmasta löytyi tieto, että jopa Barack Obama on viime aikoina lukenut Syöpäosastot ja pitänyt niistä kovasti.

2 kommenttia:

  1. Utelias kysyy, mistä kuva on otettu ?

    VastaaPoista
  2. Svenska Teaternin Café Thaliasta. Erittäin hyvä brunssi. Suosittelen :D

    VastaaPoista

Keltaiset kiitokset kommentistasi.