lauantai 24. maaliskuuta 2012

Pariisilainen pahis Amerikassa ja päinvastoin

Kun kirjailija kirjoittaa jostain muusta kirjailijasta kuin itsestään, lopputulos on yleensä keskinkertainen ja vaisu. Silloin ei avata syvästi koskettavaa taiteilijaksi kasvamisen traumaa tai vaikeita valintoja vaan tartutaan tuttuudessaan väljähtäneeseen aiheeseen.

Paul Auster: Näkymätön.
Tällaiseen kirjalliseen laiskuuteen sortuu Paul Auster Näkymättömässä. Kirjan lukeminen pitkästyttää, pitkästyttää ja pitkästyttää. Takakannen kriitikko hihkuu haluavan lukea tämän Austerin parhaan kirjan heti uudestaan. Tämän blogin kirjoittaja haluaisi jättää tämänkin lukukokemuksen postaamisen väliin kun tuntuu, ettei lukemisessa ollut mitään muistelemisen arvoista.

Runoilijaksi Näkymättömässä haluaa parikymppinen Columbian yliopistossa opiskeleva [jossa Austerikin opiskeli, kas vaan!] Adam Walker. Adam on kovin hyvätapainen ja sinisilmäinen, omissa haaveissaan elelevä viehättävä nuorimies, joka yllättäen katoaa opiskelijapiireistä.

Koska kirjan tarinassa sinänsä ei ole tarpeeksi taianomaisuutta lukijan viettelemiseksi, satsaa Auster näkökulmiin. Kronologialle näytetään takapuolta ja Adamin tarinaa ryhtyy selvittämään vanha opiskelukaveri Jim. Jim saa neljäkymmentä vuotta näiden tapahtumien jälkeen Adamilta pyynnön koota omaelämänkerrallinen käsikirjoitus kokonaiseksi kirjaksi. Palasista löytyy selitys siihen, miksi runoilijanalku käänsi selkänsä kirjalliselle uralle ja päätyi kansalaisoikeusjuristiksi.

Syyksi ja selitykseksi paljastuuu Columbiassa vierailevana professorina toiminut Rudolf de Born. Paha ja salaperäinen mies, jolla on ailahteleva naisystävä Margot. Kokeneemmassa Margotissa ja mesenaatiksi haluavassa de Bornissa on Adamille hulluutta koko loppuelämäksi. Oikeudentuntoisen Adamin maailma romahtaa, kun iltaisella kävelyretkellä de Born tappaa heidät yllättäneen ryöstäjän.

De Born pakenee maasta joutumatta tuomiolle, mutta Adam seuraa häntä Pariisiin. Amerikkalainen Pariissa -romantiikka kukoistaa ihmisjahdin keskellä. Siellä nuorimies joutuu kohtaamaan oman pienuutensa ja palaa häntä koipien välissä sisar Gwynin suojiin New Yorkiin. Kaikesta tästä seuraa torjumista, hyväksikäyttöä, insestiä, epätoivoa. Tai sitten ei, sillä Jimin tapaan lukijakin valitsee puolensa kovin löyhin perustein. Kuka keksi kenestä ja mitä - vastaukset päätyvät syöpäsairaan Adamin kanssa manalan tuolle puolen.

Ison K:n kirjailijoiden keskellä Paul Auster on kovin trendikäs ja brändikäs. Tätä aikaa hyvässä ja pahassa. Minulle liian pintapuolista suurmiesten ja -naisten joukossa. Ei voi mitään.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Kun jotain sammuu, jotain syttyy Hidirellezin yönä

Tuhannen härän vuoren lukeminen on elokuvan näkemistä. Kaksikymmentäyhdeksän episodia ja yksi vuosi kokoaa yhteen kirjaan kaksi pyhän Hidirellezin yötä ja päivät niiden välissä. Hidirellezin yönä tähtitaivaalla kohtaavat meren suojeluspyhimys Ilyas ja Maan suojelija Hizir.

Ensimmäinen Hidirellez on toiveita täynnä kun tuhannet vuorilähteet kimmeltävät yövalossa. Seppämestari Hadar rukoilee talvipaikkaa, pojanpoika Kerem unelmoi haukasta ja neito Dzeren Halilin rakkaudesta. Vuoden päästä Lieden Mestari on kuollut, Kerem päästänyt haukkansa vapauteen ja Halilin menettänyt Dzeren heittää kiväärin olalleen ja jättää heimon.

Se vuosi on yörukien viimeinen paimentolaisvuosi. Sadoista kymmeniin kutistunut vaeltajakansa etsii talvehtimispaikkaa Tsukurovan ylängöiltä. Perinneasuisten ja teltoissa asuvien lammaspaimenten kontrasti kaupungistuvaan Turkkiin on valtava. Aloilleen asettuneet beit ja agat pitävät maankiertäjiä maarosvoina, eletteinä tai parhaimmassakin tapauksessa muinaisjumalina.

Kun yörukit pysähtyvät ja pystyttävät teltat, alkavat naapurit miettiä talouttaan. Aga ja bei kerrallaan käy verottomassa yöpymismaksuja, talvehtimisrahoja tai mitä tahansa suojelusrahaa. Ja heimo maksaa, kunnes omaisuus on mennyttä. Suojattoman heimon niskaan sataa vuorilta kivenjärkäleitä, tuhopolttoyrityksiä ja aseellisia hyökkäyksiä. Heimon vahvat nuorukaiset on merkitty tappouhkauksin ja kauniita naisia väijytään vaimoiksi kyliin ja kaupunkeihin.

Ylpeällä heimolla on yksi ase: sepän kymmeniä vuosikymmeniä valmistama miekka. Sellaisen nöhdessään vanhat beit menettivät järkensä. Ylpeyttä täynnä seppämestari Hadar vaeltaa ratsain Ankaraan uskoen, että häikäistynyt sukulaisbei lahjoittaa heimolle maata miekkaa vastaan. Niin tapahtui vuosikymmeniä sitten, mutta Ankaran hienostokortteleissa vanhus saa kouraansa vain sääliseteleitä.

Tuhannen härän vuori on surullinen ja välillä kyyneliin liikuttava kirja vuosisatojen yhteentörmäyksestä ja erilaisuuden hyväksymisen vaikeudesta. Silti epäoikeudenmukaisuuden ja julmuuden jälkeen on vielä toivoa, niin kuin jokaisena Hidirellezin yönä:
Ja sinä hetkenä, kun he liittyvät yhteen, kaikki elämä sammuu maailmassa, kaikki elollinen kuolee. Mutta seuraavana hetkenä kaikki herää taas henkiin, nuortuneena, väkevämpänä ja hedelmällisempänä kuin koskaan ennen...ja maan ylle lankeaa säkenöivä kirkkaus.

Jokainen alkuperäiskansa tarvitsee Yashar Kemalinsa tai jonkun, joka kirjoittaa koskettavat kohtalot maailmankirjallisuudeksi.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Kosmonautti - ei varsinainen ihanneammatti

Viktor Pelevin hyllyttäisin heti johonkin toiseen kirjasarjaan tai toiselle kustantajalle. Omon Ralle pisteenpuolikas lyhyydestä.

Omon Ran parasta antia on aihe, Neuvostoajan Suuri Ylpeys, avaruusohjelma. Sille Pelevinin sudenhampaat antavat sen verran raatelevan uudelleentulkinnan, että omia kouluhistorian oppeja alkaa todella epäillä.

Päähenkilönä seikkailee jälleen itseään etsivä nuorimies: Omon (miliisijoukkojen lyhenne) Tunarila (kuten sukunimi Ra suomeksi kuuluu). Mukautuva ja innokkaasti muiden johdettavaksi heittäytyvä nuorimies on Pelevinin neuvostoajan arkkityyppi.  Ystävä Mitjonkin vanavedessä Omon alkaa  varhain haaveilla lentäjän urasta. Kaverusten unelma toteutuu kun kummatkin pääsevät ilmasotakouluun.

Koulutuksen draama alkaa jo ensipäivinä. Alkajaisiksi Omon ja Mitjok saavat iltapalan yhteydessä unilääkettä. Aamuun mennessä kaikilta muilta patsi Omonilta ja Mitjokilta on katkaistu jalat.

Viktor Pelevin: Omon Ra.
Valituiksi tulleet kaverukset kuljetetaan Moskovaan kosmonauttikoulutukseen. Tulevien kuumatkaajien reissuissa erikoista vain on se, ettei maahanpaluu kuulu suunnitelmiin.

Kuuraketin teknologia perustuu ihmisvoimaan. Eri osissa matkaavat eri kosmonautit, jotka osien irtautuessa suorittavat tehtävänsä antamalla isänmaalle henkensä. Omonin tehtävänä on kestää kyydisssä pisimpää. Hän polkee pitkin kuunpintaa päämääränään pystyttää radiolähetin, jonka viestii maailmalle  "CCCP, rauhaa". Lopuksi hänen pitäisi ampua itsensä.

Kauhistuneelle Omonille kerrotaan tarina - kirjan paras kohta minusta - isästä ja pojasta, jotka osoittivat neuvostosankaruutta esittämällä karhuja saaliinhimoisille valtionvieraille. Eipä Omonkaan sitten enää voinut kieltäytyä!

Monien käänteiden ansiosta lukija on varautunut yllätyksiin myös lopussa. Ampumahetkellä Omon havahtuu yllättävään paikanvaihtoon: avaruus on vaihtunut pimeään käytävään, jota pitkin Omon rynnistää moskovalaiselle metroasemalle takaa-ajajat perässään.

Pelevin kirja nauraa sekä idälle että lännelle: koko neuvostoaika suurine tarinoineen on pelkkää pilaa, eikä yhtään paremmin pärjätty lännessäkään, jolle bluffit menivät täydestä.

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Taitelijan omakuva nuoruusvuosilta romanialaisittain

Zaharia Stancu on Ison K:n mustia timantteja. Häntä tuskin on lukenut moni, mutta ne, jotka ovat lukeneet, tietävät löytäneensä huipputekijän.

Hullussa metsässä todistetaan kirjailijan syntyä ränsistyneessä pikkukaupungissa. Romanialainen taiteilijan omakuva nuoruusvuosista. En tiedä, mutta epäilen, että tässä on Stancun omaelämänkerta. Niin paljon omakohtaisen oloinen, koskettava ja tunteikas se on.

Zaharia Stancu: Hullu metsä.
Hullu metsä on myös yhteiskunnallinen kehitysromaani. Jostain syystä olen aina ollut heikkona tähän genreen. Psykologisoitu kulttuurihistoria saa sukat pyrimään jaloissa.

Ei ollut ruusupolku maatyöläisen pojan Darien tie kirjailijaksi 1920-luvun Romaniassa. Mahdollisuudet alkavat hiljakseen tulla todeksi Rushii-de-Veden kaupungissa, johon Darie päätyy reissuvuosien jälkeen lyseo-oppiin vähän myöhemmällä iällä.

Darie löytää tiensä onnella ja itsehillinnällä. Ensimmäistä kertaa hän joutuu koetukselle enon karkoittaessa nurkistaan mahdollisen uuden ruokasuun. Toinen kiirastuli tulee eteen lyseon pääsykokeessa, jossa opettaja epäilee plagioinniksi lahjakkaan pyrkijän kirjoitustaitoja.

Onnea on pelissä kun jalkapuoli Darie lyöttäytyy yhteen käsipuoli Filipachen kanssa, joka kutsuu kirkonrotanköyhän muukalaisen asumaan yhdessä perheensä kanssa. Maksuksi oleskelustaan Darie joutuu opettamaan Filipachen äksyä ja tempperamenttista Despa-sisarta. Tästäkin kärsimysnäytelmästä Darie selviää tahdonvoimansa ansiosta.

Rushii-de-Veden nuoret rellestävät, ryyppäävät ja juhlivat mustalaisten kanssa. Darie keskittyy koulunkäyntiin, kirjoittamiseen ja antaa yksityisopetusta. Hän on ulkopuolinen, mutta erilaisuudessaan kumman kiinnostava. Yksi kiinnostuneista on huoratalossa aputyttönä työskentelevä kunnianhimoinen Valentina.

Yksi Darien poikkeavista piirteistä on metsässä vaeltelu. Metsäeksotiikkaa haluaa kokea myös koskemattomuudestaan ylpeä Valentina. Lehvien suojassa olisi saattanut syntyä rakkautta, jos retki ei olisi päättynyt mustalaisten ryöstö- ja raiskausyritykseen ja todennäköiseen murhaan.

Sodan jälkeisessä Romiassakin kuohuu: kapitalismi nostaa päätään ja huonommassa asemassa olevat tuntevat vetoa kommunismiin. Kunnon kirjailijan tapaan Darieta kiinnostaa kaiken havainnointi, myös kommunistien joukkokokousten. Veto on kova, mutta aivan vielä ei nuorimies uskalla heittäytyä mukaan.

Aika Rushii-de-Vedessä kulkee eteenpäin ja lukijalle näytetään monia koskettavia hetkiä. Kuten Darien perheen vierailu kuolevan enon hautajaisissa ja poislähtö hyvästejä jättämättä. Tai se, kun Darie saa ensimmäiset runonsa julkaistua sanomalehdissä, mutta epäilee omia kykyjään sairaalloisesti.

Mutta mikään muu kirjassa ei ole yhtä riipaisevaa kuin omapäisen Despan kohtalo. Despa hankkiutuu suhteeseen opettajan kanssa ja tulee raskaaksi vastuuttoman rakastajan pakatessa laukkunsa. Ja kotitalon pihasta, kirsikkapuun alta, löytyy nuori, palanut naisenruumis, jonka vatsa näyttää muuhun vartaloon verrattuna yllättävän pyöreältä.

Ja niin kului Darien vuosi Rushii-de-Vedessä. Laukku pakattiin, tekstiliuskat poltettiin, noustiin junan ja jätettiin taakse hullu metsä.
Minun täytyi unohtaa kaikki ja muuttaa kaikki toiseksi, jos tahdoin voittaa.
Ja voittaa minä tahdoin.