torstai 23. kesäkuuta 2011

Tanskan 500 vuoden yksinäisyys

Peter Høeg, Euroopan ikioma Gabriel Garcia-Marques. Laimeampana ja epäuskottavampana.

Luin Naisen ja Apinan ensin. Oivallus siitä, miksi se kirja piti kirjoittaa tai julkaista tai lukea jäi arvoitukseksi. Asteikolla 0-10 annan kirjalle arvosanan 1.
Sitten oli jossain vaiheessa pakko lukea lisää Høegeja kun on tähän projektiin ryhtynyt. Nappasin kirjaston hyllystä Kuvitelmia 20. vuosisadasta. Se on tanskalaisen esikoisromaani. Takakannen mukaan kirja saa lukijan haltioihinsa.

No ei saanut. Mutta ideaa siitä sentään löytyi, varmasti ainakin tanskalaisille, onhan kirja fiktiivinen tulkinta juutinmaan 500 viimeisestä vuosikymmenestä. Høegin itsensa avaussanoin "Tanskan unelmien historia, lyhyt selostus siitä mitä me tällä vuosisadalla olemme pelänneet, uneksineet, toivoneet ja odottaneet."

Unelmia ja odotuksia edustavat kahden sukuhaaran edustajat, sekoitukset fantasiahahmoja ja hyvin tunnistettavia arkkityyppejä. Kyyninen liikemies Carl Laurids, herätysliikkeen pyhimys-tytär Anna Bak, ryöstelemällä itsensä elättävä sirkustaiteilijapariskunta Ramses ja Prinsessa, heidän onnenmyyränsä Adonis, häiriintynyt pikkurikollinen Maria, luksushuora Amalie ja ylikunnollinen suorittaja Carl.

Sukuperinnöstä ei tule kenellekään onnenpotkua. Häikäilemätön ei kestä riippuvuutta rakkaudesta, pyhimys uupuu pettumyksiin, onnenmyyrä pakenee arjen taakkaa, kunnollinen vaipuu mielisairaalakuntoon.

Sinänsä tavanomaista. Mutta kun Høeg pistää Marques-vaihteen päälle elävät ihmiset ikuisesti, katovat kävelyllä vetten päällä ja hehkuvat pyhimysten valoa.

Kuvitelmia on sentään vähän siedettävämpi kirja kuin Nainen ja apina. Annan sille arvosanaksi 2. Ja urheudenpuuskassa luen seuraavaksi Hiljaisen tytön.

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Pahanneuvon vuoren juurella

Amos Oz on palannut Luvattuun maahan. Ozin Pahanneuvon vuoren kolmen novellin sankarit ja sankarittaret saapuivat sinne suurin odotuksin. Se oli sitä aikaa, kun britit olivat luopumassa Palestiinan hallinnasta ja arabisota väijyi kulman takana.

Heistä jotkut, kuten Ruth, vain jäivät. Ruth oli ihailtu lausuja, jonka halusi lähteä Amerikkaan. Olihan häntä jopa komea Tadeuszkin rakastanut. Mutta se oli silloin Puolassa, kun rodulla ei ollut väliä. Myöhemmin oli, ja Ruth löysi itsensä siirtokunnasta Hansin kanssa. Josta piti tulla runoilija, mutta ei, tuli lääkäri. Ja joille syntyi erikoinen poika, hiljainen eikä ystäviä. Ruthin päätä särki usein, liikaa aurinkoa, liikaa yksitoikkoista arkea. Kunnes kerran tuli kutsu Sir Alainin juhliin ja Ruth tanssi brittiamiraalin käsivarsilla kauas pois.

Vaikka luvatussa maassa ollaan, kalvaa Ruthia ja muita Ozin henkilöitä kaipaus. Kaipauksessa riutuu myös kuolemansairas tohtori Emanuel Nussbaum. Hän kirjoittaa kirjeitä Minalle, entiselle rakkaalleen. Jota ei ole nähnyt vuosiin ja joka ei ikinä vastaa.

Ozin kirjassa on myös nuoria miehiä, jotka kuuluvat vastarintaliikkeeseen ja unelmoivat juutalaisten maailmanvallasta. Rakennetaan räjähteitä ja pommeja, kadotaan sissileireille ja piilotellaan poliittisia aineistoja. Jewish Agency ja brittiarmeija kohtaavat kotitarkastuksissa. Perheestä tulee surullinen käsite kun miesten ajan vievät sotasuunnitelmat ja naiset kuihtuvat kotona. Lapset pysyvät poissa jaloista kostaakseen kaiken välinpitämättömyyden toisilleen julmissa pihaleikeissä.

Ozin kirjoissa on paljon henkistä yksinäisyyttä ja tukahdutettua surua. Niistä kirjoittaessa tulee samanlainen olo: paljon jää sanomatta ja ymmärtämättä. Itse taidan ihailla Ozina ja hänen kirjojaan ehkä enemmän kuin ketään toista Isossa K:ssa.