maanantai 23. toukokuuta 2011

Yölentäjän matkassa

Miten sujuu Pikku Prinssin tekijältä aikuisten ihmisten romaanin kirjoittaminen? Kerrotaankohan siinä planeetoista, tähdistä ja pienistä, merkityksellisistä asioista? Ja suhtautuuko aikuisten Antoine de Saint-Exypéry kirjoittamiseen kovin sentimentaalisesti ja vakavasti?


Jotain tunnistettavasti samaa Siipien sankareissa, Yölennossa ja Pikku Prinssissä todellakin on. Ainakin taivas, tähdet ja lentokoneet. Saint-Exupéry valitsi kirjojensa aiheeksi asioita, jotka tunsi parhaiten.

Kuten nimet kertovat, Siipien sankareissa ja Yölennossa pääosassa on lentäminen. Mutta ei mikään tavanomainen reitti- tai harrastelijalentäminen vaan postilentäminen 1920-luvulla. Silloin kartoitettiin yöllisiä, mantereet ylittäviä rahtireittejä, ja yritettiin osoittaa, että yölentäminen on mahdollista ja kaupallisesti kannattavaa. Ainakin minulle kiinnostava katkelma historiaa!

Tarinoita lukiessa arpoo, mikä on ammattikirjallisuutta ja mikä kirjallisuutta. Seikkailuja aikuisille ja kaikille maailmanvalloittajille. Tämähän on tuttu kirjallisuusgenre, vuosikymmeniä sitten etenkin nuorten miesten suosiossa.

Tutustumme lentäjiin Andien, Atlantin ja Saharan yllä. Sääilmiöihin, ilmanpaineisiin ja niiden vaikutukseen lentokoneisiin. Lentäjän tunnelmia ensilennollaan tai kokeneen ammattilentäjän selviytymistarina Saharan aavikoilla tai Andien vankina.

Opin, ettei pakkolaskupaikkaa kannata hylätä vaan sinne palataan löytäjien toivossa yöpymään. Autiomaassakin kangaskappaleet viritetään yön ajaksi kuprulle kasteveden toivossa. Ja aliravittu näkee paitsi kangastuksia, myös kadottaa helposti tarpeellisimmatkin tavaransa. Silloin sydän on heiveröinen kuin linnulla ja voi herkästi pettää.

Kiinnostava yksityöskohta kirjassa on Yölentoa edeltävä André Giden esipuhe. Siinä Gide ottaa esiin yhden Sain-Exupéryn kirjojen pääpiirteen, henkilökeskeisyyden. Kaikista hahmoista ristiriitaisin, ja siksi kiinnostavin, ei olekaan kukaan lentäjistä vaan lennonjohtaja Riviere. Paradoksi kovuutta ja lempeyttä.

Lisää mystisiä kerroksia näihin tarinoihin tuo se, että Saint-Exypéry itse katosi jäljettömiin tiedustelulennolla Korsikan yllä. Ollessaan vain 44 vuoden ikäinen.

torstai 5. toukokuuta 2011

Elämän kestämätön koleus

Isaac Bashevis Singerin Varjoja Hudsonin yllä niputtaa yhteen kirjaan toisenkymmenen holokaustista selvinneen juutalaisen tarinat.

Heti avausluvussa pääsee tutustumaan heistä keskeisimpiin, vanhenevan ja äveriään Borin Makaverin hovin illanistujaisiin New Yorkissa. Koolla on älykäs sakki, joka hakee elämän ideaa tieteestä, politiikasta, uskonnosta, seksistä, liike-elämästä ja urasta. Amerikka on tuonut taloudellista vaurautta ja arkista elämänjatkuvuutta, mutta mieltä painavat keskitysleireillä kuolleet vaimot, lapset ja läheiset. Ja loputtomasti piinaavat kysymykset elämän oikeutuksesta, tarkoituksesta ja tarkoituksettomuudesta.

Varjoja Hudsonin yllä julkaistiin alunperin jatkokertomuksena vuosina 1957-58 juutalaisessa aikakauslehdessä. Tämä näkyy tekstin tyylissä, sillä luvut katkaisevat episodeja ja kohtauksia.

Jo ensilehdiltä ilmassa on suuren draaman ja jännityksen tuntua. Makaverin ainokainen Anna-tytär on heittäytymässä seikkailuun Hertz Greinin kanssa. Kahden jo naimisissa olevan aikuisen julkinen suhde ajaa Makaverin lähipiireineen kaaokseen.

Mutta kirjan edetessä tarjolla on paljon muutakin. Ihmiskohtaloita käydään läpi yksi kerrallaan ja rakkaus- ja sukudraama muuttuu fatalistiseksi kertomukseksi vääristä valinnoista. Annan ja Hertzin suhde ei kestä, sillä kumpikin on uskoton omalla tavallaan. Rauhaton Hertz etsii tarkoitusta uskonnosta ja luonnonmukaisesta elämästä erakoituakseen lopulta Palestiinaan. Tohtori Margolin päätyy yhteen entisen vaimonsa kanssa, joka hylkäsi tohtorin aiemmin saksalaisnatsin takia. Viisas professori Shrage alistuu spritisti-asuinkumppanin tyranniaan ja vieraantuu tieteestä.

Singerin kirjassa ovat mukana kaikki 1950-luvun suuret aatteet kapitalismista sionismiin ja kommunismiin. Uskovaisia löytyy, mutta onnellisia ei. Murhe hyökkää päälle sivu sivulta kun kaikki toiveet murenevat. Singerille niin tyypilliseen tapaan tuska huipentuu vielä viimeiseen iskuun, kun selviää, että Makarovin uusi vaimo on synnyttänyt sairaan lapsen. Alakuloa tästä hienosta lukukokemuksesta on lukijalle tarjolla useammaksi päiväksi.

Varjoja Hudsonin yllä on paitsi loistava amerikkalais-juutalainen ihmiskuvaus, myös hieno kuvaus New Yorkin noususta, pilvenpiirtäjistä, Broadwaysta ja Manhattanista. Mutta kun kaupunki kohoaa, ihmiset hiipuvat kaupunkikuvasta kuin pilvenpiirtäjien tieltä raivatut hökkelit.

PS. Tämän kirjan kaveriksi sopisivat Jumpha Lahirin kertomukset bengalisiirtolaisista Amerikassa.