Toni Morrison on afro-amerikkalaisen kirjallisuuden professori. Hänen romaaneissaan kirjoitetaan mustan Amerikan historiaa vastavirtaan oppineesti ja hyvin dramaattisesti.
Siksi en väitä ymmärtäneeni Salominen laulun intertekstuaalisuudesta tai kulttuurikannanotoista juuri mitään. Sen sijaan tarina, Deadien sukutarina kolmessa polvessa, vangitsee taianomaisesti. Nettikeskustelussa joku luonnehti tätä kirjaa "elämänsä ikimuistoisimmaksi kirjaksi, jota ei enää ikinä uskalla lukea uudelleen".
Tarinan osallisista, oudonnimisistä neekereistä Macon Deadeista ensimmäinen vapautui orjuudesta ja ammuttiin valkoisella luodilla omalle aidalleen Virginiassa. Toinen rikastui kiinteistökaupalla Michiganissa ja nuorin, Maitomies, vähät välittää.
Miesten liepeillä lymyilee naisia ja satoja tarinoita suhteista, vaelluksista ja pettymyksistä. Ensimmäinen Macon rakasti intiaanivaimoaan Laulaa niin paljon, ettei vaimon kuoltua enää lausunut tämän nimeä. Kakkos-Macon kieltää työväenluokkaiset juurensa ja hylkää afrikkalaisempaan elämäntyyliin viehtyneen, noitataitoisen sisarensa Pilatuksen. Kakkosen Ruth-vaimo kipeytyy rakkaudennälkään ja lohduttaa itseään isänsä haudalla.
Nuorin, Maitomies-Macon, on perheen keskipiste, hemmoteltu keikari, joka alaluokkaistaa rakkaus- ja ihmissuhteensa. Hän kiikkuu elämänkeinussa kiikkerästi. Tappoaikeissa ovat niin oma isä, raivopäinen rakastajatar Hagar kuin anarkistinen paras ystävä Kitara. "Kaikki haluaa mustan miehen elämää", Morrison kirjoittaa.
Kirjan kepeähköä alkuosaa seuraa prologi, jossa Morrisonin teksti iskee lukijan lähes kanveesiin. Se keskittyy Maitomiehen retkeen Virgianiaan. Aluksi on kyse kullasta, mutta myöhemmin matka muuttuu hohdokkaaksi kertomukseksi identiteetin löytämisestä. Aarteen sijasta Maitomies saa lahjaksi eheytyneen sukutarinan.
Virginian ylämaalta, karusta, vedettömästä ja lähes tiettömästä maasta löytyvät sukulaiset ja ykkös-Maconin hautapaikka. Jonka äärelle ammutaan Pilastus. Ja vain odotetaan hetkeä, jolloin siitä tulee myös Maitomiehen hautapaikka.
"sillä nyt hän tiesi...Jos vain heittäytyi ilmaan, sitä pystyi liitämään."
Joka intiaanitaruissa tarkoittaa itsemurhalentoa [lähde: internetin ihmeellinen maailma].
Toni Morrison on se syy, joka sai minut rakastamaan uudelleen kirjallisuutta kuutisen vuotta sitten. Sinisimmät silmät on edelleen suosikkini, mutta Salomonin laulu yltää lähelle.
Siksi en väitä ymmärtäneeni Salominen laulun intertekstuaalisuudesta tai kulttuurikannanotoista juuri mitään. Sen sijaan tarina, Deadien sukutarina kolmessa polvessa, vangitsee taianomaisesti. Nettikeskustelussa joku luonnehti tätä kirjaa "elämänsä ikimuistoisimmaksi kirjaksi, jota ei enää ikinä uskalla lukea uudelleen".
Tarinan osallisista, oudonnimisistä neekereistä Macon Deadeista ensimmäinen vapautui orjuudesta ja ammuttiin valkoisella luodilla omalle aidalleen Virginiassa. Toinen rikastui kiinteistökaupalla Michiganissa ja nuorin, Maitomies, vähät välittää.
Miesten liepeillä lymyilee naisia ja satoja tarinoita suhteista, vaelluksista ja pettymyksistä. Ensimmäinen Macon rakasti intiaanivaimoaan Laulaa niin paljon, ettei vaimon kuoltua enää lausunut tämän nimeä. Kakkos-Macon kieltää työväenluokkaiset juurensa ja hylkää afrikkalaisempaan elämäntyyliin viehtyneen, noitataitoisen sisarensa Pilatuksen. Kakkosen Ruth-vaimo kipeytyy rakkaudennälkään ja lohduttaa itseään isänsä haudalla.
Nuorin, Maitomies-Macon, on perheen keskipiste, hemmoteltu keikari, joka alaluokkaistaa rakkaus- ja ihmissuhteensa. Hän kiikkuu elämänkeinussa kiikkerästi. Tappoaikeissa ovat niin oma isä, raivopäinen rakastajatar Hagar kuin anarkistinen paras ystävä Kitara. "Kaikki haluaa mustan miehen elämää", Morrison kirjoittaa.
Kirjan kepeähköä alkuosaa seuraa prologi, jossa Morrisonin teksti iskee lukijan lähes kanveesiin. Se keskittyy Maitomiehen retkeen Virgianiaan. Aluksi on kyse kullasta, mutta myöhemmin matka muuttuu hohdokkaaksi kertomukseksi identiteetin löytämisestä. Aarteen sijasta Maitomies saa lahjaksi eheytyneen sukutarinan.
Virginian ylämaalta, karusta, vedettömästä ja lähes tiettömästä maasta löytyvät sukulaiset ja ykkös-Maconin hautapaikka. Jonka äärelle ammutaan Pilastus. Ja vain odotetaan hetkeä, jolloin siitä tulee myös Maitomiehen hautapaikka.
"sillä nyt hän tiesi...Jos vain heittäytyi ilmaan, sitä pystyi liitämään."
Joka intiaanitaruissa tarkoittaa itsemurhalentoa [lähde: internetin ihmeellinen maailma].
Toni Morrison on se syy, joka sai minut rakastamaan uudelleen kirjallisuutta kuutisen vuotta sitten. Sinisimmät silmät on edelleen suosikkini, mutta Salomonin laulu yltää lähelle.
Kommentit
Lähetä kommentti
Keltaiset kiitokset kommentistasi.