keskiviikko 11. elokuuta 2010

Jäähyväiskirje, rakkaudella

Péter Nadasin Muistelmien kirja 2. Olen väijynyt tätä kirjaa keväästä lähtien kuin korppikotka heikkenevää saalista.

Ja usein valtavia odottavalle käy kuten minulle nyt. Petyin. [Sama jälkiviileys jäi Proustista, Kadonnutta aikaa etsimässä.] Taianomainen alku, hitaasti kohoava kerronnan kaari, täydellinen lukukokemus - ja himmeneminen loppua kohti. Hailakka jälkimaku kuin hitaasti hiipuva rakkaus.

Kakkososa alkaa siitä, mistä ensimmäisessä osassa pidin vähiten. Unkarilaisen kertojan, saksalaisen kirjailija Melchiorin ja vanhenevan näyttelijä Thean triangeli kylmän sodan Itä-Berliinissä. Suhde on täynnä jännitteitä ja ristiriitoja, kaikki kolme ovat läsnä jokaisen toisessa:

Oli omituista etten nähnyt häntä rujona ja rumana vaan pikemminkin näin itseni hänen silmissään.
Nuo kaikki kolme yhdessä ovat yhdessä kovin sekavasti. Eivätkä vähiten seksuaalisesti, joten asetelmat vaihtuvat jatkuvasti.

Nadasin muistan siitä, ettei tämän lähemmäksi päähenkilön syvintä minää voi kirjailija enää tunkeutua. Kaiken kertominen on joko rohkeaa, vastenmielistä tai sitten yksinkertaisesti taidetta. Tai sitten luin loistavilla kerrontakyvyillä varustetun psykoanalyytikon tapaustutkimusta. Tai sitten Nadas analysoi itseään, mikä on täysin mahdollista ainakin osittain. Esimerkiksi sekä Nadasin että kertojan isät päättivät päivänsä itsemurhaan.

En myöskään ihmettele, että Nadasilta vei kymmenen vuotta kirjoittaa nämä muistelmat.

Jotta kaikki ei olisi niin yksinkertaista, on Nadas lisännyt kakkososaan vielä kaksi muuta kertomusta ja kertojaa. Toisessa tarinassa puhisee vallankumouksellinen anarkisti. Hän sekaantuu seksuaalirikokseen lomamatkalla.

Kolmanessa tarinassa jo ensimmäisessä osassa esiintynyt kertojan lapsuudenystävä Krístian kirjoittaa omasta elämästäään ja kertojan traagisista loppuvaiheista Unkarissa. Siellä elämä päättyy kolmekymppisenä hiljaiseloon ja murhaan.

Lisää syvyyttä kirjaan saa, kun sitä katsoo stalinistisen Euroopan kuvauksena muurahaisperspektiivistä. Nadasin fiktio koostuu toisiaan seuraavista mikroskooppisista havainnoista, joilla useimmiten on joko yhteiskunnallinen tai seksuaalispoliittinen viesti. Tämä kirjallisuus on politiikkaa, tämä kirjaillisuus ei pelästy kysymystä yhteiskunnan muovaamasta yksilöstä. Vaikka hän olisi taiteilija.

Haalenevasta rakkaudesta jäi onneksi ikuinen muisto viimeisen luvun, Paon, ansiosta. Se on, jos mahdollista, vieläkin sekavampaa teemojen kertausta ja lankojen solmimista. Loppussa ei kuitenkaan ole enää sijaa epämääräisyydelle tai turhille toiveille:

Niin yksinkertaista se oli, siinäpä se, kaikki oli yksinkertaista.
Etkä arvaa, kuinka riipivältä tuon lauseen lukeminen tuntuu jopa omasta blogista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keltaiset kiitokset kommentistasi.