maanantai 30. elokuuta 2010

Lyijynharmaa on saksalaissotilaan mieli

Vain hieman yli 20-vuotias, kadotettu sielu. Sellainen on toisessa maailmansodassa taistellut, 26-vuotiaana kuollut saksalainen Wolfgang Bochert. Takakannessa hän näyttää parikymmentä vuotta vanhemmalta.

O
vien ulkopuolella sisältää yhden näytelmän, novelleja ja jälkeenjääneitä kirjoitelmia. Nimi ja sodanharmaa kansi vetävät sisällön yhteen. Sodanjälkeisessä Saksassa ei sotamiehelle löydy kotia, rauhaa eikä rakkautta.
Eräs mies tuli Saksaan. Hän viipyi kauan poissa...Hyvin kauan. Ehkä liian kauan. Ja hän palasi aivan toisena kuin lähti. Ulkonaisesti hän suuresti muistuttaa pelloilla törröttäviä linnunpelättimiä...Niin, myös sisäisesti.
Minun lukemistani Isoista K:sta ainoa kirja, joka katsoo toista maailmansotaa osallisen, saksalaisen näkökulmasta.

Niminäytelmässä sotamies Beckmann palaa Siperiasta jalattomana. Vaimo on löytänyt uuden rakkaan, vanhemmat tehneet kaasuitsemurhan ja koti päätynyt tuntemattomien omistukseen. Ainoa reittivalinta näyttää olevan Elbe, jonka edessä vaikenee jopa ihmismielen ikuinen optimisti.

Novellit ovat pieniä, yleensä vajaan kymmenen sivun mittaisia. Tuskaisia, ahdistuneita, sotamuistoista likaisia ja verisiä.

Billbrookissa kanadalainen lentovääpeli Bill Brook ihastuu ikihyvikseen kuullessaan, että Hampurista löytyy hänennimisensä kaupunginosa. Salaista ylpeyttä tuntien Bill syöksähtää tutustumismatkalle, joka synkentää kiihtyneen mielen. Löytyy rauniotaloja, muurintynkiä, onkipari, jolla on yhteensä kolme jalkaa ja itseään tarjoavia rääsyläisnaisia. Hieman erillaista kuin kotona Hopedalen hopearannoilla.

Jeesus ei enää viitsi -novellissa haudankaivajaporukan haudansovittaja [mikä tehtävä] saa tarpeekseen. Ja lähtee harppomaan kohti Siperian lumista maisemaa. Ja korpraali kirjaa Jeesukselle muistutuksen uppiniskaisuudesta. Hän on tyypillinen Bochertin henkilö, robottimainen kirjuri, teloittaja tai väijyjä, joka kotiin palattuaan on ymmällään itsestään ja kokemastaan.

Ja jos ei vielä käynyt selväksi: tämä kirja ei ole rentouttavaa ajanvietettä vaan lyijynharmaa saksalaissotilaan itsetilitys.

Parilla poikkeuksella. Mukaan mahtuu muutama lämmin tarina. Parhaiten niistä jäi mieleen kertomus Shishyfosh-enosta, sopokielisestä viinurista, joka löytää aisaparinsa toisesta puhevikaisesta. Kaksi hashua otushta maailmassa.

torstai 19. elokuuta 2010

Arkkitehdin kaupunkiopas

Italo Calvinon Näkymättömistä kaupungeista minulla ei ole juurikaan kirjoitettavaa.

Paitsi: erikoinen kirja kaupungeista. Monia pikkulukuja, jotka on nimetty Kaupungit ja jotain [muisti, halu, merkit, vaihdot, silmät, kuolleet] tai .....

Pisteluvut ovat kaupunkeja kehystävä kertomus, jossa Marco Polo tarinoi matkoistaan Mongolian suurkaani Kublaille. Jotta kuvio ei olisi liian yksinkertainen, Marco käyttää merkkejä, ei sanoja. Ja loppua kohti lukija joutuu pohtimaan, onko kaupungeissa todella vierailu, vai vain uneksittu, ja mitä aikaa eletään, kun linnan muurien seassa puhutaan Broadwaystä.

Takakanteen on kustannustoimittaja lohkaissuit rohkeat ylistykset: "Calvino tuntuu nyt yltävän syvemmälle kuin koskan ennen, pureutuvan olennaisimpaan ihmisessa ja ihmisissä."

Minusta tässä kirjoitettiin arkkitehtuurin kaupunkiteoriaa. Kuivasti, raskaasti ja teatraalisesti.

PS. Kävin kesällä kaupungissa, Kolocepissa, jota paikalliset väittivät Marco Polon kotikaupungiksi. "Polokirja" olisi kannattanut lukea siellä!

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Jäähyväiskirje, rakkaudella

Péter Nadasin Muistelmien kirja 2. Olen väijynyt tätä kirjaa keväästä lähtien kuin korppikotka heikkenevää saalista.

Ja usein valtavia odottavalle käy kuten minulle nyt. Petyin. [Sama jälkiviileys jäi Proustista, Kadonnutta aikaa etsimässä.] Taianomainen alku, hitaasti kohoava kerronnan kaari, täydellinen lukukokemus - ja himmeneminen loppua kohti. Hailakka jälkimaku kuin hitaasti hiipuva rakkaus.

Kakkososa alkaa siitä, mistä ensimmäisessä osassa pidin vähiten. Unkarilaisen kertojan, saksalaisen kirjailija Melchiorin ja vanhenevan näyttelijä Thean triangeli kylmän sodan Itä-Berliinissä. Suhde on täynnä jännitteitä ja ristiriitoja, kaikki kolme ovat läsnä jokaisen toisessa:

Oli omituista etten nähnyt häntä rujona ja rumana vaan pikemminkin näin itseni hänen silmissään.
Nuo kaikki kolme yhdessä ovat yhdessä kovin sekavasti. Eivätkä vähiten seksuaalisesti, joten asetelmat vaihtuvat jatkuvasti.

Nadasin muistan siitä, ettei tämän lähemmäksi päähenkilön syvintä minää voi kirjailija enää tunkeutua. Kaiken kertominen on joko rohkeaa, vastenmielistä tai sitten yksinkertaisesti taidetta. Tai sitten luin loistavilla kerrontakyvyillä varustetun psykoanalyytikon tapaustutkimusta. Tai sitten Nadas analysoi itseään, mikä on täysin mahdollista ainakin osittain. Esimerkiksi sekä Nadasin että kertojan isät päättivät päivänsä itsemurhaan.

En myöskään ihmettele, että Nadasilta vei kymmenen vuotta kirjoittaa nämä muistelmat.

Jotta kaikki ei olisi niin yksinkertaista, on Nadas lisännyt kakkososaan vielä kaksi muuta kertomusta ja kertojaa. Toisessa tarinassa puhisee vallankumouksellinen anarkisti. Hän sekaantuu seksuaalirikokseen lomamatkalla.

Kolmanessa tarinassa jo ensimmäisessä osassa esiintynyt kertojan lapsuudenystävä Krístian kirjoittaa omasta elämästäään ja kertojan traagisista loppuvaiheista Unkarissa. Siellä elämä päättyy kolmekymppisenä hiljaiseloon ja murhaan.

Lisää syvyyttä kirjaan saa, kun sitä katsoo stalinistisen Euroopan kuvauksena muurahaisperspektiivistä. Nadasin fiktio koostuu toisiaan seuraavista mikroskooppisista havainnoista, joilla useimmiten on joko yhteiskunnallinen tai seksuaalispoliittinen viesti. Tämä kirjallisuus on politiikkaa, tämä kirjaillisuus ei pelästy kysymystä yhteiskunnan muovaamasta yksilöstä. Vaikka hän olisi taiteilija.

Haalenevasta rakkaudesta jäi onneksi ikuinen muisto viimeisen luvun, Paon, ansiosta. Se on, jos mahdollista, vieläkin sekavampaa teemojen kertausta ja lankojen solmimista. Loppussa ei kuitenkaan ole enää sijaa epämääräisyydelle tai turhille toiveille:

Niin yksinkertaista se oli, siinäpä se, kaikki oli yksinkertaista.
Etkä arvaa, kuinka riipivältä tuon lauseen lukeminen tuntuu jopa omasta blogista!