lauantai 10. heinäkuuta 2010

Uuden maailman vimma ja epäoikeudenmukaisuus

Riemulla ei ollut rajoja, kun äkkäsin kotikirjastoni hyllystä uuden Toni Morrisonin. Armonlahja on tosin julkaistu jo 2009, joten aivan painoltatuoksuvaa kappaletta en saanut käsiini.

Morrisonin kohdalla odotukset eivät koskaan ole suuria. Ne ovat huikeita. Tämä nainen, jos kuka, ansaitsee Pulitzerinsa, Nobelinsa ja epäilemättä lukuisat muut saamansa tunnustukset.

Suoraan sanottuna odotin, että kirja satuttaisi ja liikuttaisi yhtä järisyttävästi kuin Sinisimmät silmät tai Minun kansani, minun rakkaastani. Inhimillistä maanjäristystä ei syntynyt, joten siksi vähän petyin.

Toni Morrisonin. Armonlahja.
Armonlahjassa käsitellään orjuutta ja uudisraivaajien elämää 1600-luvun lopun Amerikassa. Kirjan nimi kertoo etenkin Florensin kohtalosta: pelto-orjuus on äidin lahja lapselle, joka muuten joutuisi isännän seksiorjaksi.

Armonlahjassa ei ole keskushenkilöä, keskuspaikka kylläkin. Se on Jakob Vaarkin maatila, jonne asettuu Eurooppaa paennut uudisasukaspariskunta ostettuine orjineen ja synkeine kohtaloineen. Pieni yhteisö oppii luottamaan toisiinsa ja eristäytyy muusta maailmasta. Onnen hymy on hetkellinen: isäntä rikastuu, emäntä saa hoivata kahta eloonjäänyttä lasta. Itsellinen johtajaorja Lina ystävystyy emännän kanssa ja hoivaa rakkaudenkipeää Florensiä. Kolmas orja Suru [kuinkahan monesta kirjasta löytyy Suru-niminen henkilö? Irvingiltä ainakin.] voimaantuu tultuaan äidiksi.

Orjien ja uudisasukkaiden maailma on täynnä synkkiä varjoja. Kulkutauti vie isännän ja rakkaus seppään orjuttaa Florensin. Emäntä menettää paitsi aviopuolison, myös kaikki lapsensa. Naisyhteisö repeytyy, kun emäntä hakee pelastusta kveekareilta. Ja niin tapahtuu, että uuden maailman vimma ja epäoikeudenmukaisuus hotkaisee pikkuyhteisön.

Armonlahjassa upeinta on kieli. Sen jos minkä aikanaan englannin kielen opettajana työskennellyt Morrison hallitsee. Jokaisen kirjan henkilön - luonteen, aseman, oppineisuuden, henkilökohtaisen historian jäljet - tunnistaa puhetavasta. En muista lukeneeni toista kirjaa, jossa kolonisoituvaa Pohjois-Amerikkaa tarkasteltaisiin kielellisesti näin kyvykkäästi.

Armonlahjasta kirjoitetaan, että se olisi alkusoittoa kirjalle Minun kansani, minun rakkaani - eli kirjoittaa orjuuden historiaa ennen rotuerottelua. Jos et ole lukenut kumpaakaan, kannattaa kirjat varmasti lukea tässä, ei julkaisujärjestyksessä.

2 kommenttia:

  1. Minä ostin tämän kirjan uhkarohkeasti englanniksi, tosin en ole vielä ehtinyt aloittamaan. Saa nähdä onko kieli liian haastavaa. Tai jaksanko lukea loppuun asti - vaikka Minun kansani, minun rakkaani oli huikea, niin Tervanukke jäi minulta kesken.

    VastaaPoista
  2. Pitkä aika siitä kun viimeksi luin Toni Morrisonia..

    VastaaPoista

Keltaiset kiitokset kommentistasi.