keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Häpeän varjossa, toiseuden jalanjäljissä

Muistan hyvin joulunajan neljä, viisi vuotta sitten. Luin silloin Antonio Muños Molinan Täysikuun. Luokittelin sen ensisijaisesti dekkariksi, ja vastoin tyypillisiä mieltymyksiäni, palasin sen ansiosta vuosikymmenen tauon jälkeen Ison K:n lukijaksi.

Täysikuu oli sujuvasti luettava, selkeä tarina. Siksi on lähes uskomatonta, että saman kirjailijan kynästä lähtee aivan toisenlainen, käsittämättömän koskettava analyysi Euroopan syvistä haavoista.

Sefarad sisältää 17 kuvausta vieraudesta, toiseudesta ja muukalaisuudesta. Siitä, kuinka itsestäänselvä turvallisuudentunne ja kotoisuus voi vaihtua yksinäisyyteen, häpeään ja kodittomuuteen.

Olet tunne juurettomuudesta ja vieraudesta, siitä ettet ole täysin missään, ettei sinussa ole sitä uskoa kuulumisesta johonkin paikkaan, mikä tuntuu olevan muille niin helppoa ja luontevaa...

Tuttuakin tutumpi aihe, joka Molinan käsittelemänä saa uuden näkökulman ja koskettavat sävyt. Molina herättää eloon mikrohistorian, tragediat nimien takaa. Scheherazade, Berghof, Narva, Münzenberg. Hän menee henkilöitään niin lähelle, että hengitys tuntuu jo vasten kasvoja.

Tarinat syttyvät usein hetkestä tai sattumasta, niillä ei ole klassisen tarinan selkeää suuntaa alkuineen, loppuineen ja käännekohtineen. Jotkut tarinoista eivät oikeastaan edes ala. Kuten rodullisesti epäpuhdas tanssiaiskohtaaminen Narvassa, joka jätti katkeransuloisen muiston nuoren upseerin loppuelämään.

Monet Molinan "toisista" ovat juutalaisia. Toiseudun häpeä on kuitenkin universaali kokemus. Tämä toinen voi toki olla juutalainen Wienissä, Prahassa tai melkein missä päin vain Eurooppaa, odottamassa noutajaa matkalaukku pakattuna. Kutsun tullessa hän marssii kuuliaisesti poliisiasemalle ja lähettää lapsensa luistelemaan. Vieras voi olla entinen kommunistiaktivisti, joka kokee saman kohtalon Stalinin Leningradissa. Tai espanjalainen elämäntapapunikki, joka koko ikänsä Neuvostoliitossa eläneenä päätyy päättämään päivänsä oudossa Madridissa. Tai Etelä-Amerikkaan päätyneen natsiupseerin tytär, joka löytää itsensä pakolaisena Euroopasta. Tai bulgarialainen muusikkolahjakkuus, josta tulee katusoittaja johonkin lännen suurkaupungeista. Tai isä, jonka perheidylli murenee elinvuosiin ja lasten irtautumiseen. Tai - keksi itse, se on helppoa!

Kirja muistutti mieleeni, kuinka suuren osa Eurooppaa häpeän muisto on merkinnyt. Juutalaisia on lahdattu keskitysleireille niin Rhodokselta kuin monista Provancen ihastuttavista pikkupungeista. Kuten Argeles-Sur-Meristä, jossa kävin viime kesänä. En myöskään taida vähään aikaan kuunnella Brahmsia. Ja rajattomassakin Euroopassa tuntuu se kammo, joka yhdistyy rajoihin ja rajatarkistuksiin.

Sefaradin kaltaiset humaanit mestariteokset ovat niitä, joista palkitaan Nobelilla. Tuntuu hienolta, että Sefaradin jälkeen Iso K. julkaisi toisen loistoteoksen samasta aiheesta, Amos Ozin Tarinan rakkaudesta ja pimeydestä.

Kirjailijana Molina on nerokas tyylitaituri. Jos äsken soimasin Pamukia sisäkkäistarinoista ja teknisestä kikkailusta, Molinan kohdalla luonnehdinta on pelkäksi ansioksi. Molina sekoittaa faktaa ja fiktiota, vaihtaa kertojanäkökulmaa ja tuo mukaan koko kirjan läpäiseviä sisäkkäistarinoita. Niistä keskeisin - ja liikuttavin - on Frans Kafkan ja Milena Jesenskan rakkaustarina, pääasiassa kirjekyyhkyjen välityksellä käyty. Molemmat kuolivat keskitysleirillä, mutta jättivät jälkensä maailmanhistoriaan.

Molinan tekniikkaa analysoi minua etevämmin kirjallisuustutkija ja kriitikko Päivi Kosonen >>


PS. Sefarad on kuningaspari Ferdinandin ja Isabellan 1400-luvun lopulla Espanjasta karkottamien juutalaisten antama nimi kadotetulle isänmaalleen, minne he aina kaipasivat.

4 kommenttia:

  1. Hyvänen aika, teit juuri parhaan arvostelusi eli tuo kirja on sytytänyt sinut tuleen! Se teki sen nyt minullekin arvostelusi kautta. Luen kaikki kirjat, jotka käsittelevät juutalaisuutta. Ja tämän kirjan varaan huomenna kirjastosta!

    Lue sinä välillä yksi muu kuin KK:n kirja: Geraldine Brooks Kirjan kansa. Kertoo juuri safardijuutalaisista fiktion ja faktan kautta. Valitsin kirjan viime vuonna parhaaksi lukemakseni 140 kirjan joukosta.

    Kiitos upeasta arvostelusta, jota kukaan, kukaan ei voi jättää kesken♥

    VastaaPoista
  2. Kiitos Leena lämmittävästä palautteesta :D Kirja sai todellakin empatiani valloilleen.

    Laitan Brooksin mieleen. Tosin olen aika lailla koukussa tähän projektiin - ja muulla ajalla luen ammattikirjallisuutta. Täytyisi varmasti hellittää, ettei uraudu. Varsinkin kun tämä lukuprojekti kestää varmasti vielä vuosia ;)

    VastaaPoista
  3. Aivan. Siis sinulla on tuo KK ja minulla on uutuuskirjat, joita tuon blogiini oikein urakalla. Minulla on iso missio levittää lukemisen autuutta. Otin nyt kuitenkin tämän kirjan ja muutamia muita, yhteensä kymmenen muuta kirjaa suosituskena muilta kirjabloggaajilta ja aion ne lukea suven aikana. Ensi viiolla on ensimmäinen suositus luettu ja ti menen kirjastoon noutamaan aika kasan. Syksyn uutuuksia tulee jo,joten...;-)

    VastaaPoista
  4. Olen samaa mieltä, että Muñoz Molinan Täysikuu ja Sefarad olivat upeita kirjoja, kuten myös Amos Ozin Tarina rakkaudesta ja pimeydestä.

    Minulla on myös "outona lempenä" rakastaa juutalaisia kirjailijoita ja juutalaisuuteen liittyviä kirjoja, mutta ehkä siksi en voi olla "nipona" huomauttamatta, että Franz Kafka ei ehtinyt kuolla keskitysleirillä, hän kuoli tuberkuloosiin 1924.

    VastaaPoista

Keltaiset kiitokset kommentistasi.