tiistai 4. toukokuuta 2010

Mestariteos, kaksi osaa, yhdeksänsataa sivua

Olen lukenut Péter Nadasin Muistelmien kirjan, ja kirjoittanut blogiarvionkin, jo viikkoja sitten. En ole halunnut julkaista kirjoitusta, koska vieläkin tuntuu vahvasti siltä,etteivät sanani millään riitä kuvaamaan tätä fantastista kirjaa. Aloitetaan kuitenkin Nadasin äänellä:
Voidakseni kirjoittaa kertomukseni minun olisi tullut jollakin tavoin ratkaista elämäni ongelma, murtautua ulos ja vapautua kaikista itsepetoksen kerroksista.

Minun on vaikea ymmärtää - muuksi kuin suomentajan lapsukseksi - siteerauksen konditionaali. Fiktiivinen omaelämänkerta Muistelmien kirja on rohkea, sensuroimaton itsetilitys jakomielisestä elämästä kommunistisessa Euroopassa.


Tarina alkaa Itä-Berliinistä, jossa kertojalla on onnettomasti päättyvä suhde saksalaiseen runoilijaan, Melchioriin. Samaan aikaan toisaalla odottaa kihlattu morsian. Lapsuutta kuvataan perhelomilla Heiligedammissa ja kotona Budapestissa. Toisistaan vieraantuneet vanhemmat ja heidän rakkautensa kipupisteet koskettavat kovasti. Kuten äidin kuolema, johon ensimmäinen osa loppuu.

Nádasin kertoja on niin henkilömäinen, että lukiessa hän istuu vieressä ja hipaisee käsivarren ihoa. Iho nousee usein kananlihalle, sillä Herra Minäkertoja ei ole sympaattinen tapaus. Tulee sama niljakas tunne kuin lukiessa Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä [Olen todella lukenut kaikki osat 13 vuotta sitten, mistä olen aika ylpeä ;)].

Minäkertoja käsittelee itseään säälimättä. Tuskin tällaista kirjaa, näin ristiriitaisesta hahmosta, voi kirjoittaa ilman pitkällistä psykoanalyysiä. Käydään läpi laskelmoivia ja ailahtelevia ihmissuhteita sekä epävakaata biseksuaalisuutta, joka alkaa jo koulussa ja jatkuu naimisiinmenoon asti.

Kerronta on äärimmäisen intohimoista ja intensiivistä. Lukija saa täyslaidallisen sekä eroottista että poliittista myllerrystä. Poliittinen, eroottinen ja henkilökohtainen yhtyvät ja muovaavat oudon henkilötyypin, joka on samalla herkkä, mutta myös raaka, julma ja laskelmoiva.

Olen täysin mykistynyt Nádasin kyvystä nähdä ja kuvata elämän käännekohdat. Tunteiden ja tunnelmien vaihtumiseen riittää pieni nyanssi tai huolimaton sanavalinta. Tiedäthän nämä merkityksellisimmät hetket elämässä, kun yllättäen jokin pikkuriikkinen saa dramaattiset mittasuhteet.

Äitini vuode oli sijattu raidallisella peitteellä, niin kuin vuosia sitten, jolloin hän vielä oli terve.

Se oli peitetty niin kuin hän ei enää asuisi täällä.

Eikä vaistoni pettänyt, sillä sen jälkeen en enää nähnyt häntä.

Tämä oli mestariteos, kaksi osaa, yhdeksänsataa sivua. Onneksi minulla on vielä se toinen osa lukematta. Jätän sen odottamaan erityistä, kirjan arvoista hetkeä.