sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Pieni kirja nälästä ja väkivallasta

Luin Romanian Ilmari Kiannon, Zaharia Stancun, Costadinan.

Pieni kirja kurjuudesta, nälästä, väkivallasta sekä sinnikkäästä ja kiittämättömästä kasvattitytöstä Costadinasta.

Kirjan pääosassa on maatyöläisperhe sukulaisineen. Perheen ja suvun kokoonpano vaihtelee tilanteen mukaan. Sivuilla vilisee otto- ja äpärälapsia sekä uusia miehiä ja vaimoja.

Kirjan ihmisille pienikin pala maata on omaisuus. Henkivakuutus. Siitä nimihenkilö, Costadina, taistelee. Hän on mieleenpainuva persoona: kavala, katala ja periksiantamaton sisupussi. Costadinan vankkumatonta vaatimusta omasta maapalasta siivittää aviomies, joka kirkastaa Costadinalle tavoitetta nyrkein ja iskuin. Etuhampaatkin siinä projektissa irtoavat.

Hakkaamista, kynsimistä, mäiskimistä, ruhjomista ei kirjasta puutu. Se on kieltä tehokkaampi tapa kommunikoida ja pistää naiset ruotuun [kynsii ne naiset tosin toisiaankin]. Naiset vastaavat väkivaltaan kielen kirouksin - ja todella luovasti niitä kirjassa käytetään!

Ja sitten ryypätään. Viina käy lääkkeeksi sairauteen, masennukseen, viluun, suruun ja ankeuteen. Tasa-arvo vallitsee viinapiirissä, sillä sitä nauttivat - ja siihen kuolevat - niin lapset kuin bajarit.

En pystynyt nauttimaan Costadinasta kirjallisuutena. Enemmän pidin sitä antropologisena katsauksena eurooppalaisesta maatalousyhteiskunnasta. Ja jos jossain on päästy eteenpäin, tasa-arvossa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keltaiset kiitokset kommentistasi.