sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Paras Yksinäinen, jonka olen lukenut!

Kuinka monta kirjaa nimeltä Yksinäinen on kirjoitettu? Minua harmittaa, että Bernando Atxaga nimesi kirjansa näin mielikuvituksettomasti. Arkinen nimi ei anna pienintäkään vihjettä kirjan ainutlaatuisuudesta ja järisyttävyydestä.


Jo kolmannen kerran tänä jouluna päädyin lukemaan taistelusta [edelliset Marssi ja Herra Theodor Mundstock]. Yksinäinen tutustuttaa lukijan entiseen ETA-aktivistiin, jota kutsutaan nimellä Carlos. Carlos istui monien muiden baskiaktivistien tapaan Espanjan fasismikaudella vankilassa ja vapautettiin yleisen armahduksen yhteydessä.

Barcelonan liepeillä entisten taistelutovereidensa kanssa hotellia pitävä Carlos tekee - hetkellisestä päähänpistosta - viimeisen ystävänpalveluksensa järjestölle. Hän piilottaa etsintäkuulutetun terroristiduon Jonen ja Jonen leipomonsa kellariin.

Pikku palveluksesta solmiutuu trillerimäinen tragedia. Poliisi päätyy etsintäkuulutettujen jäljille ja saartorengas kiristyy. Valhe seuraa toista, virheratkaisu seuraavaa. Carloksen epätoivo kasvaa, pakokauhu hiipii lähemmäksi.

Samanaikaisesti Barcelonassa juhlitaan jalkapallon MM-kisoja. Hotelliin on majoittunut Puolan jalkapallojoukkue mukanaan tulkki Danuta, joka paljastuu yllättäen poliisin vasikaksi.

Atxaga inhimillistää psykologisella kerronnallaan ex-terroristin äärimmilleen. Lukija vetäistään Carlosin sekasortoiseen, moniääniseen sisäiseen maailmaan. Hän itse yrittää kurkottaa kohti seesteistä tulevaisuutta, jonka pitää pilkkanaanvastaääni Rotta [siis sama dialogi kuin Herra Theodor Mundstockin ja varjon välillä]. Mutta Carlos on todella sekaisin. Kallon sisällä keskustelevat myös entinen aktivistijohtaja, Carlosin aatteellinen isä Sabino sekä järjestön mielisairaalaan sulkema veli Kropotky. Henkilökuva repalaisesta, traagisesta, mutta sydämeltään hyvää tarkoittavasta ihmispolosta on valmis.

Mitä pidemmälle kertomus etenee, sitä lähemmäs Pelon maata Carlos etenee. Atxagan juonikuvio on niin mestarillinen, että aivan viimeisille sivuille asti kaikki vaihtoehtoiset loput ovat mahdollisia. Ajatuksissani taistelivat vimmastusti toive onnellisesta lopusta ja kauhea kysymys siitä, kuka lopussa kärsii.

Ennen viimeistä kahtakymnentä sivua Yksinäinen oli erinomainen kirja, mutta loppu teki siitä huikean. En kerro kirjan loppua, kehoitan lukemaan. Jos kestät tuskaa, ja painostavia ajatuksia, lue Yksinäinen.

Luulen, että minulle yhden yöunen lykkäminen ei tämän kirjan kohdalla riittänyt. Nytkin, kun luen uudestaa viimeisiä sivuja, vapisen ja kyyneleet nousevat silmiin väkisin.


"Meidän on aina oltava valppaina, emme voi sallia itsellemme hetkenkään lepoa.
Jonain päivänä meren aalto kuljettaa meidät jonnekin, ja hetken päästä tulee
toinen aalto ja muuttaa taas elämämme suunnan."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keltaiset kiitokset kommentistasi.