sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Vainoharhaa ja vaeltelua

Harmistuneena siitä, ettei Amos Oz saanut Nobelia, päätin lukea ne Ison K:n "Ozit", jotka minulta vielä ovat lukematta.

Ensimmäisenä sai vuoron Kuolemaan asti. Pikkukirja, jonka sisältä löytyy kaksi erillisromaania. Miksi ne oli pistetty samoihin kansiin? Ehkä siksi, että molemmissa ovat suuressa osassa kuoleman läheisyys, vainoharhaisuus ja juutalaisuus.

Puolet kirjasta ollaan ristiretkellä, valtaamassa takaisin lumottua Jerusalemia. Ristiretki -tarinan pää-äänenä pauhaa matkaa johtavan kreivi Guillaume de Touron uskottu kätyri, Claude Kyttyräselkä. Vähä-älyinen, psykopaattinen mystikko.

Matkalaiset etenevät Ranskan halki itäisempään Europpaan, jossa ilmasto muuttuu ankaran talviseksi ja kaupungit yksittäisiksi kyläpahasiksi. Onnettomuudet toisensa perään kohtaavat retkikuntaa. Ja mitä muu tähän onkan oletettu syyllinen, kuin seurueen sekaan sujahtanut salakavala juutalainen.

Ristiretki on erittäin julma kertomus. Lähes jokainen sen kolmestatoista luvusta päättyy verenvuodatukseen, kidutuskuvauksiin, tappoihin, kuolemaan tai muuhun raakuuteen - ehtaan keskiaikaiseen tapaan [kuvotti]. Juttu loppuu onneksi oikeudenmmukaisesti siten, että ristiretkeläishirvöt eivät ikänä pääse Jerusalemiin vaan jäävät utuna vaeltamaan Balkanin maisemaan.

Sen paremmin juutalaisilla ei mene 1970-luvun Tel Avivissa, jossa toisen kertomuksen päähenkilö asustelee. Myöhäinen rakkaus on juutalaisveteraani Shraga Ungerin tilitys.
Unger on fyysisesti vastenmielinen heppu. Ulospäin laajeneva ja sisältä mätänevä, pahanhajuinen ketjupolttaja ja puhekone. Elantonsa hän ansaitsee puoluetta palvelemalla. Kiertelee kibbutsilta toiselle paasaamassa vuosikymmenten takaista bolsevikkiteoriaa jatkuvasti ikääntyvälle kuulijakunnalle. Perhettä ei ole, ei naista eikä edes kosketussuhdetta. Kuolema kolkuttelee ovelle yön hiljaisina hetkinä. Kertomuksen lopuksi Unger suostuu siirtymään jäähdyttelyvaiheeseen, näkymättömiin hommiin puoluetoimistoon.
Rauhanaktivisti Oz on ladannut Ungeriin mahtavan määrän anekdootteja ja yhteiskunnallisia kannanottoja, jotka eivät juutalaispolitiikkaan perehtymättömälle [kuten minulle] oikein aukea.
Eniten minua mietityttää Tammen suhde juutalaiskirjailijoihin. Heitähän on sarjassa monia: Oz, Singer, Sebald, Bellow, Canetti - keitä muita? Matka kärsimyksestä taiteeseen ei ole tunnetusti pitkä, varsinkaan kulttuurissa, joka arvostaa kirjallista kulttuuria tavattomasti.

2 kommenttia:

  1. Ja minua mietittyää, mikä sinua mietityttää Tammen suhteessa juutalaiskirjailijoihin?

    Oz ei ole minua varten, mutta kylläkin Singer, Canetti, Sebald, Bellow ja Geraldine Brooks.

    Valitsin muuten vuoden 2009 parhaaksi kirjaksi Geraldine Brooksin Kirjan kansan (Tammi). Ja valinta taphtui 140 kirjan joukosta.

    VastaaPoista

Keltaiset kiitokset kommentistasi.