maanantai 17. elokuuta 2009

Kaalikorvien kantaesitys

Vesimiestä tuskin olisi julkaistu Isossa K:ssa - tai edes suomennettu - jos se ei olisi John Irvingin esikoinen. Enkä edes ole varma, olisiko tilannekomiikkaan ja sanaleikkeihin perustuvaa kirjaa välttämättä edes tarvinnut kääntää.

Esimerkiksi päähenkilön lempinimi, Juksu, ei huvita äidinkielellämme kovinkaan paljon. Kirjan nimi puolestaan on suomennos The Water-Method Manista. Vesimetodilla hoidetaan Juksun ahdasta virtsaputkea [asiasta toiseen, ainakaan kansikuvasymboliikka ei ole liian vaikeatajuista!].


Vesimiehen on tarkoitus olla hauska kirja. Juksu on väikkäriä [aihe tietysti diibadaabaa, muinaisnorjalainen taru Akhelt ja Gunnel] valmisteleva jahnus, joka ei osaa evätä seuraansa halukkailta naisilta tai omintakeisilla erityisongelmilla varustetuilta hepuilta. Tästäpä selviytymisstrategiasta kertova lempinimi juksuttaminen [en tiennyt, että tätä sanaa edes oikeasti käytetään muualla kuin meidän perheessä!].

Voin hyvin kuvitella nuoren Irvigin antamassa, itsetietoisesti, toimittajahaastattelua esikoisen julkaisemisen jälkeen. - Halusin rikkoa perinteisen romaanikerronnan rajoja sekoittamalla esikoiseeni elokuvallista dialogia, epäkronologista kerrontaa ja arkisia tarinamuotoja asikaskirjeenvaihdosta laskuihin [löytyisiköhän netistä, mitä haastatteluissa todella sanottiin]. Sittemmin Irving on päätynyt hieman sovinnaisempaan kerrontatekniikkaan, luonnostuu häneltä paremmin.

Toisin kuin vuodatuksestani voisi kuvitella, kirja ei ollut surkea vaan aika viihdyttävä. Jo nuorempi Irving osaa luoda persoonallisia henkilöhahmoja ja kasvutarinoita. Teemoissakin on tuttuuden tuntua: miesparat pahasti ulapoilla ja naiset (Biggie ja Tulpen, ensimmäisen ja toisen lapsen äidit) pärjäilevät heistä huolimatta ihan mainiosti omillaan. Ja Euroopassakin liikutaan, etenkin Wienissä, mutta myös Alpeilla. Ja tietysti Juksu on harrastanut nuoruudessaan painia! Parhaimmat kaalikorvat omistaa kuitenkin autonkuljettaja.

PS. Tässä kirjassa on yksi todella, todella hauska kertomus ("Muuan oikein emäpitkä päivä") epäonnisesta lemmiskelyreissusta opiskelijatytön kanssa, joka päättyy sorsanmetsästykseen. Empäs kerro enempää, lue itse!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keltaiset kiitokset kommentistasi.