sunnuntai 17. helmikuuta 2008

Ishiguro saatu luettua

Edellisestä blogimerkinnästäni näkyy olevan lähes 2 kk :(. En millään onnistu järjestämään aikaa Isoille K:lle, kun vapaa-aikaa on ollut pakko uhrata ammattikirjallisuudellekin.

Onneksi voin silti lisätä luettujen listalle yhden uuden kirjan, Kazuo Ishiguron Me orvot. Tästäkään en ole aiemmin voinut kirjoittaa, it-ongelmia on kotioloissa piisannut.

Pääasiaan. Meitä orpoja suosittelen. Joskin kehoitan lukiessa varautumaan yllättäviin tunnelmanvaihdoksiin. Kirjan kerrontatapa, syke ja jopa kirjallisuudenlaji vaihtelevat elämänvaiheiden ja maisemien muuttuessa.

Päähenkilö Christopher Banksin orpous tietysti ahdistaa rippusellakin empatiaa varustettua lukijaa. Varsinkin kun Banks kieltää tunnonvaivat itseltään ja takertuu yhteen oljenkorteen, vanhempiensa löytämiseen. Tämä oljenkorsi tietysti katkeaa. Toisaalta hänellä on mahdollisuus, - toiseen klassiseen vaihtoehtoon - rakkauteen, mutta sen hän jättää käyttämättä.

Banks on sivustakatsoja, syrjäänvetäytyvä, sivullinen. Kiiltomato.netin mukaan Ishiguro kuvaa kirjan Me orpojen tunnelmaa kipeänsuloiseksi nostalgiaksi. Siitäkö johtuu, että kirjasta jäi niin katkeranihana jälkimaku?

Kirja oli myös kiehtova muistelma Shanghain kansainvälisen siirtokunnan historiasta. Kansainvälisellä oopiumkaupalla rahoitettu ylellisyys, erirotuisten mukamassymbioottinen yhteiskunta, joka kaatui maailmansotaan, lojaalit ystävyyssuhteet, jotka osoittautuvat monikasvoisiksi ja petollisiksi. Idealistin oppitunti elämästä.

Kannattaa lukea Joonas Sillanpään tätä ansiokkaampi arvio orvoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keltaiset kiitokset kommentistasi.