tiistai 30. joulukuuta 2008

Me ei tultu sokeiksi vaan ollaan sokeita


Kertomus sokeudesta sopi kuin nappi silmään joululukemiseksi. Lopun ajan evankeliumi valkosokeusepidemiasta, jolta säästyy vain yksi ainoa nainen [nainen on tässäkin kirjassa vahva ja viisas kuten Luolassa].

Näkevä nainen kokoaa ympärilleen pienen ryhmän eri-ikäisiä sokeita. Hänestä tulee luonnollisesti heidän elämänlankansa, ja ylivoimainen kilpailuetu muiden sokeiden joukossa. Naisen "näkeminen" uhkaa kertomuksen aikana paljastua useita kertoja, mitä saakin sitten jännittää kaiken muun lisäksi.

Epidemia etenee ihmisestä ihmiseen pelkän katseen avulla. Ja ihmiset alkavat toimia ihmisten tapaan. Syntyy karensseja, ghettoja, eristyslaitoksia. Syntyy pelkoa, paniikka, väkivaltaa - mutta myös ystävyyttä.

Saramagon maailmassa solidaarisuus ja altruismi ovat aika lailla kuolleet ja kuopattu. Sokeiden julmuudella ja vallanhimmolla ei ole rajoja. Kirjaa lukiessa kammoaa seuraavaa lukua: mitä julmuuksia seuraavaksi keksitään: varastetaan toisten ruoka, ravinto, omaisuus, sänky, naiset ja elämä.

Tarinasta huolimatta kirja ei ole scifiä, vaan vertauskuvallinen kertomus maailman sokeudesta: sokeita jotka näöstään huolimatta eivät näe. Kahden lukemani kirjan perusteella Saramago vaikuttaakin fiktiiviseltä yhteiskuntakriitikolta - joka kyllä kirjoittaa hemmetin hyvin! Kirja oli tulvillaan upeita metaforia näkemisestä ja sokeudesta [joista en tietenkään muista ulkoa juuri mitään]. Kuten: kaikista sokein on se, joka ei halua nähdä. Ja muistutus arkipäiväisten elämisenkykyjen merkityksellisyydestä: jos minä vielä saan näön takaisin, silloin minä todella katson muiden silmiin niin että näkisin heidän sielunsa.

Tällaisella tarinalla on vain kaksi vaihtoehtoista loppua. Kuolema tai elämän jatkuminen. Saramago viisaasti valitsi jälkimmäisen.

sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Ristiriitaista, mutta ei epäloogista

- Ristiriitaista, mutta ei epäloogista, voi Saramagon mielestä olla ihmisten toiminta. Tällä tavoin toimivat Luolan upeat päähenkilöt savenvalaja Cipriano, tytär Marta ja vävy Marcal.

He ovat hauraita savinukkeja kaikkitietävän kertojan turvallisella kämmenellä. Kertoja kohtelee heitä vakavalla kunnioituksella, joka sai minutkin rakastumaan kaikkeen kolmeen samalla lämmöllä kuin he rakastavat toisiaan.

Erityisen hienoa on tapa, jolla Saramago kirjoittaa dialogit. Ne sulautuvat toisiinsa yhdeksi megavirkkeeksi, jolloin osallistujista tulee vähän kuin yksi ihminen, joka miettii eri vaihtoehtoja ennen lopullista päätöstä. Päätöksista kolmikko usein keskusteleekiin, ja päätyy yllättävän yksimielisiin ratkaisuihin.

Kolmikko elää Portugalin maaseudulla, ja tähtää (ainakin vävy) parempaan elämään "keskuksessa". Keskus on ensin työpaikka, sitten siitä tulee koti. Keskus on tietysti sellainen kylmä, seiluton kolossi, jossa elämäminen ei sittenkään onnistu. Tässä muistui mieleeni Huxleyn Uljas uusi maailma [tosin toisin kuin se, tämä on kirjallisuutta].

Hienoa tässä kirjassa oli tunnelma. Kolmikon elämäntilanne oli enemmän kuin hankala, mutta surumielisyyteen ei ollut aihetta. Ei tässä kirjassa oikeastaan ollut lainkaan portugalilaista melankoliaa.

Saramago on humaani ajattelija, joka marssittaa lukijalle sivukaupalla oivalluksia. Vaikkapa tämä

Alku ei koskaan ole ollut selvä ja tarkoin erottuva langanpää, alku on äärimmäisen hidas ja pitkällinen tapahtumasarja, joka vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, ennen kuin voi nähdä, mihin suuntaan se tahtoo edetä...

Tässä on sellainen kirjailija, jonkalaisia Ison K:n pitäisi kääntää. Itseä kyllä melkeen suututtaa se, että annoin ensimmäisen Saramago-kokemukseni odottaa näin kauan! Siksipä seuraavana on vuorossa Kertomus sokeudesta. Siltä odotan paljon!

Luolan rating *****

keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Kiinnostaako keskiaikainen kuvataide?

Käsiini on sattunut Iso K, joka hurahtaa täydellisesti bussilukemistoksi. Helposti ja näppärästi etenevä tarina taiteentutkija Martin Claysta, joka humaltuu kylävierailulla Pieter Bruegelin Ilonpitäjistä. Tai siis taulusta, jonka hän arvelee olevan 1500-luvulta peräisin oleva alankomaalainen mestariteos.

Humaltuminen kuvaa romaanin tarinaa sikälikin, että talusta tulee MC:n pakkomielle. Taidealan tuntumassa [enemmän tai vähemmän] toimivaa päähenkilöä kiinnostaa taulussa kaikki - ei ainoastaan mahdollinen huomattava kaupallinen voitto sen myynnistä, vaan myös sankarius, jonka takaisi kadonneen mestariteoksen tuominen takaisin päivänvaloon.

Taulun aitoutta ikonologiaa [tai saattoi se olla ikonografiaakin, muttei sillä niin väliä] tutkiva kertoja-päähenkilö pohtii monenmoisin keinoin ja sattumuksin. Jos olet kiinnostunut keskiaikaisesta taiteesta, tai tiedät siitä jotain [toisin kuin minä :( ], kirja on taatusti ANTOISA.

Meille muille riittää hupaisa, dekkarimainen juoni. Kirjan takakansi löytää romaanista yhteiskuntakritiikkiä, mutta henkilöt ovat sen verran stereotyyppisiä, etten jaksa ruotia tätä näkökulmaa ollenkaan. Kiinnostava veijari, tämä Martin Clay. Ehkä tunnen hänet oikeassakin elämässä?

Kyseessä on Michael Frayn Päistikkaa, Booker-shortlistattu tarina kymmenen vuoden takaan.

lauantai 27. syyskuuta 2008

Rakastaa voi muutakin kuin isorintaista blondia

Minusta on jäänyt kertomatta, että kesällä ehdin lukea vähän enemmänkin. Yksi näistä oli Raymond Carverin novellikokoelma Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta.

Olen vierastanut tätä kirjaa todella pitkään. Tiedän sen, koska muista kannen. Vaalea, alaston nainen istuu sängyn laidalla yövalossa. Sängyllä kääntynyt mies nukkuu selkä häneen päin. Siis mitä ihmettä tällä kirjalla voi olla tekemistä Ison K:n kanssa??

Itse asiassa tässä kirjassa rakastettiin paljon muutakin kuin naiskauneutta. Sohvia, sokeita miehiä, kissoja - ja tietenkin lapsia. Ei tarvitse huolestua, kyllähän kirjassa rakastetaan myös miehiä ja naisia.

Uskomatonta kyllä - novellit olivat todella hyviä. Herkkiä, rehellisiä ja aitoja. Samalla tavalla kerskailematonta kerrontaa kuin periamerikkalainen rehti maaseutuhenki. Paljon ei puhuta, mutta kaikkea mitä sanotaan, tarkoitetaan takuulla. Jos menee huonosti, niin sitten menee. Elämässä kun on tällaisiakin hetkiä.

Yksi näistä tarinoista, Pieni hyvä asia, liikutti minua hillömästi. Sekin jotenkin peritunteellisella tavalla. Poika joutuu auton tönäisemäksi syntymäpäivänsä aattona, ja lopulta kuolee koomassa. Arvaa mikä on pieni hyvä asia? Lämmin leipä. Sellainen tämä kirja on.

Suosittelen isosti!

Wikipediassa kerrotaan ainoastaan 50-vuotiaana kuolleen Carverin työläistaustasta ja alkoholiongelmista. "Vähäeleistä, mutta vaikuttavaa".

torstai 18. syyskuuta 2008

Syvältä Afrikasta

Nyt on takana hyvin, hyvin pitkä matka Afrikan-mantereelle. Taisi kulttuurikuilu kohota kattoon asti, sillä tuskin käsitin tästä kirjasta juuri mitään.

No, keskenhän ei saa jättää, joten Afraikanreissua kesti kuukausi. Wole Soyinkan Isarassa oli parisenkymmentä A:lla tai O:lla alkavaa erisnimeä, jotka olivat ihmisten nimiä, kaupunkeja tai alueita. En missään vaiheessa hahmottanut, kuka oli kuka, tai mikä alue sijaitsi missä. Kaksi henkilöistä alkoi S:llä, menestynyt Sipe ja hänen lapseton vaimonsa Sodita. Heistä tuli jotenkin läheisimpiä.

Onneksi kirjan takakannen selostus ohjasi minut heimokulttuurin hallitsemaan 1930-40-luvun Nigeriaan. Ilman selistystä olisin kyennyt paikallistamaan maan, en ikinä aikakautta.

Eniten minua vihastutti kirjan lopun sanasto. Suomennokseen oli jätetty runsaasti alkuperäiskielisiä sanoja ja sanontoja [tosin näin oli ilmeisesti jo englanninkielisessä alkuteoksessa], eikä kirjaa voinut lukea ilman sanastoa. Ei kiitos, jäi sanasto katsomatta.

Ei voi mitään, en saanut tästä mitään. Joku muu on saanut paljon, sillä Soyinka on nobelisti.

lauantai 16. elokuuta 2008

Coe ylitti odotukset

Kesämatkan lukemiseksi valitsin Jonathan Coen Suljetun piirin. Pelkäsin, että kuumien hikipisaroiden lomassa vuodan kylmää tuskanhikeä. Sen verran pitkäveteistä luettavaa sarjan edellinen osa, Konnien klubi, oli.

Mutta [yllätys, yllätys] Suljetun piirin lukeminen eteni joutuisasti. Selitys oli varmasti täysin henkilökohtainen. Konnien klubin ajoilta lukioikäinen Brightonilaisporukka oli varttunut keski-ikään ja 30-40 -vuotiaiden elämän seuraaminen nyt vaan on kiinnostavampaa kuin alaikäisten itsensälöytämiskertomukset.

Tämän kirjan kiehtovuus oli puhtaasti henkilöissä. Kykenevätkö he järjestämään elämänsä kiemurat ja miten. Ylivoimaisesti kiinnostavin henkilö oli minusta poliittinen nousukas Paul, johon tarinankertoja suhtautui kaikkein ironisimmin. Pitkästyttävin henkilö puolestaan oli kertojan symppaama Benjamin [Coen alter ego?].

Kirjasarjasta on tuotettu tv-draama, mikä varmasti on ollut toimiva idea. Onkohan tätä brittisarjaa esitetty Suomessa? Saattaisin pitää siitä kirjaa enemmän.

maanantai 7. heinäkuuta 2008

Kesäloma demonisoivalla kesäkirjalla - viimeinkin!

Kesälomani alkoi ja heti nappasin saaliin - Bret Easton Ellisin Lunar Parkin.

Näihin neljään ja puoleen sataan sivuun meni vain muutama päivä. Viihdyttävää, kiihdyttävää - ja erittäin monikerroksellista. Kirjailija B.E. Ellis kirjoittaa itsestään yksikön ekassa persoonassa, viittaa kaikkiin kirjoihinsa, niistä tehtyihin elokuviin, omaan elämäänsä, elämän ja elokuvien henkilöihin, aikalaispoliittikoihin, Keanu Reavesiin ja Jay Mc Inerney'hin -siinäpä 1990-lopun kulttuuri-ikonit.

Tämän kirjan kirjoittamisesta on vain 3 vuotta. Tämä kirja lisää globaalia tietoisuuttani ja kulttuurista itsetuntemustani. Tämä kirja on mahtava - eikä onneksi ollenkaan niin ahdistava kuin American Psyko.

Tämä kirja saa ymmärtämään amerikkalaista keskiluokkaa ja ydinperhettä. Voi luoja, kuinka ne vaativat työtä ja uhrauksia.

Tämä kirja hyppää suosikkilukemistooni. Ainakin sen edellisen 2,5 kk:n nobelistin jälkeen.

Miksi muuten Tammi valitsi Lunar Parkin Keltaiseen kirjastoon? Tämä herra ei takuulla saa Nobelia ikinä. Tai saammepa nähdä...

keskiviikko 2. heinäkuuta 2008

Annan anteeksi Oe


Vihdoinkin ohi! Puolitoista kuukautta pakkotyötä japanilaisen nykykirjallisuuden parissa.

Tuntuu erittäin epäoikeudenmukaiselta kirjoittaa, että Kenzaburo Oe:n M/T ja kertomus Metsän ihmeestä uhkasi viedä minulta kirjailon. Mutta koska näin oli, tuntuu niin synkeältä muistella tätä kirjaa.

Aikuisten faabeli kylästä metsän keskellä ja sen legendoista. Kirjahan alkoi loistavasti. Oe kirjoitta elämänkertojen pohjatyön alkavan jo paljon ennen syntymää ja jatkuva niissä jäljissä joita jätämme. [No näinhän se on]. Mutta sitten alkavat lapsukaiset, meikuset, murskaajat ja kumppanit, kaikenlaiset alkuasukkaat seikkailla ja perustaa kylää, suojella sitä sivistykseltä ja viimein luovuttavat. Symboleita vilisee, takaraivon pahkoista ja arvista alkaen, jotka ylläpitävät johtajien ja erikoislahjakkaiden jatkumoa.

Metsän ihme on muuten sama asia kuin suomalaisen kansantaruston Metsän peitto. Metsä lumoaa, eikä siitä tilasta enää halua pois. Oletko kokenut?

Luulen, että tämä on kirjoitettu kirjailijan kehitysvammaiselle pojalle Hikarille. Annan anteeksi Oe:lle, koska symbatisoin häntä kovin.

Ja kuinka ollakaan. Tämä kirja kannatti lukea viimeisen 50 sivun takia, joissa kerrottiin kirjailijan nykyelämästä, ei faabeleista.

Oe on muuten Nobel-kirjailija.
[Ja ompas muuten huono kuva kirjan kannesta]

tiistai 13. toukokuuta 2008

Päivän noususta yön pimeyteen

Singerin Kaksi maailmaa-sarja lisätään nyt luettujen listalle.

Ensimmäinen osa Nousee päivä, laskee päivä (The Manor) kertoo puolanjuutalaisten sosiaalisesta noususta, ja toinen osa Illan tullen, yön pimeten (The Estate) kuvaa niitä ristiriitoja, joita toisuskoisten yhteiskunnassa elämisestä aiheutuu.

Monet kieltävät juutalaisuutensa, muuttavat pois yhteisöistä, kääntyvät kristinuskoon tai naivat sellaisen.

Helppoa ei heillä ole. Singer kerää onnettomuuksien ainekset kasaan pala kerrallaan, mutta itse tapahtumat sujahtavat ohi etäännyttäne (nopeasti ja tunteetta). Kuten alkoholisoituneen Miriam Lieban kuolema keuhkoparantolassa. Eikä se tarkoita, etteikö lukijasta tuntuisi pahalta!

Yön pimeys tarkoittanee 1900-luvun alkupuolella viriävää juutalaisvastaisuutta, kun puolanjuutalaisten elintila käy yhä ahtaammaksi. Viimeinen vaihtoehto on exodus, pako Palestiinaan ja Amerikkaan.

Ja kaikki tietävät, mitä seurasi niille onnettomille, jotka eivät tätä vaihtoehtoa valinneet.

Literary Classics of the United Statesin kunnioittavat sivut Singeristä.

BBC:lle vinkki: tuottakaa näistä teoksista 6-osainen, eeppinen draamasarja. Kiinnostava ja kiehtova henkilögalleria, rakkautta, suuri tunteita ja odottamattomia käänteitä.

maanantai 5. toukokuuta 2008

I.B.S.:llä on parhaat tarinat?

Nautin Isaac Bashevis Singerin Kaksi maailmaa -sarjasta aivan hurjasti. Tämäkin Singerin romaani sijoittuu pääasiassa Puolaan ja Varsovaan, jonne kasaantuu rotujen, kansallisuuksien, kielien, uskontojen ja eri maailmassa elävien sukupolvien sekasotku.

Meidän aikamme sukupolvien kuilu tuntuu aivan pikkunorolta siihen verrattuna, miten 1800-luvun lopun juutalaissupolvet erosivat toisistaan. Vanhemmat lukivat tooraa ja talmudia, kävivät Jeshiva-koulua, kasvattivat partaa ja otsakiehkuroita eivätkä tienneet maapallon edes olevan pöyreä. Seuraava sukupolvi opiskeli ranskaa ja englantia, kääntyi tai aloitti suhteet toisuskoisten kanssa, ryhtyi sosialistiksi tai matkusti Amerikkaan ja Palestiinaan.

Siinä ei toisten ymmärtäminen oikein näyttänyt tulevan kyseeseen.

Romaaneissa seurataan kahta sukua, ja henkilöitä on massoittain. Silti, toisin Coenin romaanissa, nämä henkilöt ovat iästä tai sukupuolesta riippumatta kiinnostavia, kiehtovia persoonia. Heidän kanssaan on upeaa uppoutua vanhaan Eurooppaan. Pahaa vaan tekee, kun kohtalot eivät vaikuta kovin loistokkailta.

Suosikkihenkilöni kaikista on Ezriel. Sosiaalinen orpo ja epäilijä jo pienestä pitäen, mutta onneksi sielunkumppani oli luvassa.

Suosittelen!

sunnuntai 20. huhtikuuta 2008

Kaikki lukemani 137 Isoa K:ta

Tässä se lista nyt sitten on. Kaikki lukemani Isot K:t. Suosikkini olen listannut blogin oikeaan kolumniin.

  1. 2 Kazantzakis, Niko Kerro minulle, Zorbas
  2. 4 Hemingway, Ernest Ja aurinko nousee
  3. 5 Hemingway, Ernest Kenelle kellot soivat
  4. 11 Steinbeck, John Vihan hedelmät
  5. 13 Kazantzakis, Niko Viimeinen kiusaus
  6. 14 Hemingway, Ernest Vanhus ja meri
  7. 16 Kawabata, Yasunari Lumen maa
  8. 17 Hemingway, Ernest Kilimandsaron lumet
  9. 18 Moravia, Alberto Kaksi naista
  10. 20 Pasternak, Boris Tohtori Zivago
  11. 23 Tanizaki, Junichiro Kukin makunsa mukaan
  12. 30 Hlasko, Marek Suoraan paratiisin
  13. 32 Hemingway, Ernest Afrikan vihreät kunnaat Afrikan vihreät kunnaat
  14. 33 Salinger, J.D. Sieppari ruispellossa
  15. 34 Hemingway, Ernest Kirjava satama
  16. 37 Steinbeck, John Tyytymättömyyden talvi
  17. 40 Huxley, Aldous Uljas uusi maailma
  18. 45 Steinbeck, John Helmi
  19. 46 Faulkner, William Villipalmut
  20. 51 Steinbeck, John Hiiriä ja ihmisiä
  21. 55 Simon, Claude Flanderin tie
  22. 56 Tanizaki, Junichiro Unien silta
  23. 57 Joyce, James Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta
  24. 58 Moravia, Alberto Roomatar
  25. 59 Steinbeck, John Taipumaton tahto
  26. 61 Hughes, Richard Kettu ullakolla
  27. 63 Robbe-Grillet, Alain Labyrintissa
  28. 64 Joyce, James Dublinilaisia
  29. 66 Kafka, Franz Amerikka
  30. 68 Bellow, Saul Herzog
  31. 69 Simon, Claude Loistohotelli
  32. 70 Kawabata, Yasunari Tuhat kurkea
  33. 72 Faulkner, William Rosvot
  34. 76 Céline, Louis-Ferninand Niin kauas kuin yötä riittää
  35. 78 Faulkner, William Absalom, Absalom
  36. 80 Capote, Truman Aamiainen Tiffanylla
  37. 81 Bellow, Saul Uhri
  38. 83 Hemingway, Ernest Jäähyväiset aseille
  39. 85 Faulkner, William Kun tein kuolemaa
  40. 90 Steinbeck, John Ystävyyden talo
  41. 95 Hemingway, Ernest Joen yli puiden siimekseen
  42. 98 Vonnegut, Kurt Teurastamo 5 - eli Lasten ristiretki
  43. 99 Bellow, Saul Mr Sammlerin planeetta
  44. 103 Armah, Ayi Kwei Pirstaleita
  45. 104 Hemingway, Ernest Kuolema iltapäivällä
  46. 107 Vonnegut, Kurt Jumala teitä siunatkoon, herra Rosewater
  47. 108 Hemingway, Ernest Saaret ja virta
  48. 113 Greene, Graham Kunniakonsuli
  49. 124 Vonnegut, Kurt Kissan kehto
  50. 130 Bellow, Saul Humboldtin lahja
  51. 134 Vonnegut, Kurt Äiti yö
  52. 140 Vonnegut, Kurt Hui hai eli jäähyväiset yksinäisyydelle
  53. 147 Singer, Isaac Bashevis Shosha
  54. 148 Hemingway, Ernest Nick Adamsin tarina
  55. 150 Grass, Günter Kampela
  56. 153 Vonnegut, Kurt Titanin seireenit
  57. 154 Singer, Isaac Bashevis Lublinin taikuri
  58. 158 Stein, Gertrude Alice B. Toklasin omaelämäkerta
  59. 159 Tournier, Michel Perjantai
  60. 160 Irving, John Garpin maailma
  61. 164 Grass, Günter Kirjailijakokous
  62. 167 Irving, John Kaikki isäni hotellit
  63. 169 Vonnegut, Kurt Sähköpiano
  64. 170 Steinbeck, John Oikutteleva bussi
  65. 173 Doctorow, E.L. Kuikkajärvi
  66. 175 Moravia, Alberto Vuosi 1934
  67. 177 Konwicki, Tadeusz Pieni ilmestyskirja
  68. 179 Bellow, Saul Dekaanin joulukuu
  69. 184 Canetti, Elias Pelastunut kieli
  70. 184 Mann, Thomas Kuolema Venetsiassa
  71. 186 Irving, John Välisarjan avioliitto
  72. 191 Munro, Alice Kerjäläistyttö
  73. 193 Irving, John Oman elämänsä sankari
  74. 194 Ford, Richard Itsenäisyyspäivä
  75. 197 Singer, Isaac Bashevis Moskatin suku
  76. 198 Calvino, Italo Marcovaldo
  77. 200 Vonnegut, Kurt Galápagos
  78. 207 Oz, Amos Kuolemaan asti
  79. 212 Munro, Alice Valkoinen tunkio
  80. 215 Calvino, Italo Herra Palomar
  81. 216 Singer, Isaac Bashevis Vanhaa rakkautta
  82. 217 Moravia, Alberto Sivustakatsoja
  83. 219 Morrison, Toni Minun kansani, minun rakkaani
  84. 220 Broch, Hermann Luutnantti Pasenow
  85. 224 Ishiguro, Kazuo Menneen maailman maalari
  86. 225 Tabucchi, Antonio Pieniä yhdentekeviä väärinkäsityksiä
  87. 226 Currey, Richard Musta valo
  88. 227 Doctorow, E.L. Kynämies
  89. 228 Mahfouz, Naguib Miramar
  90. 230 Carey, Peter Oscar ja Lucinda
  91. 240 Broch, Hermann Kirjanpitäjä Esch
  92. 242 Doctorow, E.L. Gangsterin oppipoika
  93. 243 Mahfoutz, Naguib Midaqq-kuja
  94. 244 Vonnegut, Kurt Hokkus pokkus
  95. 245 Ishiguro, Kazuo Pitkän päivän ilta
  96. 248 Singer, Isaac Bashevis Vihassa ja rakkaudessa
  97. 250 Tanizaki, Junichiro Makiokan sisarukset
  98. 251 Bellow, Saul Bellarosa
  99. 253 Hemingway, Ernest Ensimmäiset 49 kertomusta
  100. 258 Rouaud, Jean Kunnian kentät
  101. 262 Konrád, György Pidot puutarhassa
  102. 263 Pamuk, Orhan Valkoinen linna
  103. 264 Morrison, Toni Jazz
  104. 265 Oz, Amos Naisen ikävä
  105. 268 DeLillo, Don Mao II
  106. 270 Morrison, Toni Sinisimmät silmät
  107. 271 Broch, Hermann Liikemies Huguenau
  108. 277 Tabucchi, Antonio Taivaanranta
  109. 278 Morrison, Toni Sula
  110. 281 Doctorow, E.L. Vesilaitos
  111. 284 Phillips, Jayne Anne Suojelus
  112. 288 Ford, Richard Rock Springs
  113. 290 Lindgren, Torgny Kimalaisen mettä
  114. 293 Hoeg, Peter Nainen ja apina
  115. 298 Konwicki, Tadeusz Isoäitini tarina
  116. 304 Konrád, György Kivikello
  117. 312 Morrison, Toni Paratiisi
  118. 314 Ford, Richard Naistenmiehiä
  119. 316 Rolin, Olivier Port Sudan
  120. 329 Munro, Alice Hyvän naisen rakkaus
  121. 330 Phillips, Jayne-Anne Äidin aika
  122. 332 DeLillo, Don Esittäjä
  123. 334 Lindgren, Torgny Oikea Maisema
  124. 336 Rivas, Manuel Timpurin kynä
  125. 337 Bellow, Saul Ravelstein
  126. 339 Ekman, Kerstin Herran armo
  127. 342 Auster, Paul Illuusioiden kirja
  128. 345 Sebald, W.G. Austerlitz
  129. 346 Ishiguro, Kazuo Me orvot
  130. 351 Coe, Jonathan Konnien klubi
  131. 352 Munoz Molina, Antonio Täysikuu
  132. 353 Murakami, Haruki Sputnik-rakastettuni
  133. 356 Ekman, Kerstin Viimeinen uitto
  134. 357 Morrison, Toni Rakkaus
  135. 361 MacDonald, Ann-Marie Linnuntietä
  136. 363 Ekman, Kerstin Raaputusarvat. Sudentalja III
  137. 367 Ishiguro, Kazuo Ole luonani aina

lauantai 19. huhtikuuta 2008

Reppariromaani -70-luvusta

Selätin Jonathan Coenin Konnien klubin. Tammen kustannustoimittaja voisi kyllä kertoa, miksi tämä romaani kuuluu "valikoimaan parasta ajankohtaista maailmankirjallisuutta".

Ymmärrän toisaalta, että Konnien klubi "avaa ikkunoita ympäröivään maailmaan". Koko viikon astianpesusta vetoa, että kirjoittaja on toimittaja. Kirja on reppari -70-luvusta, kaikenlaisia ajan ilmiöitä punkista ja thatcherismista raportoidaan tarkasti. Erityisesti musapuolella Coen pitää lukijan kartalla vakuuttavasti. Päähenkilön ihastus Cicely on tyyli-ikoni, jonka vaatteista ja hiustyylistä kirjoitetaan monenmonta lausetta.

Minua harmittaa, ettei tässä kirjassa ole miehiä tai naisia. Kaikkein oudointa on, että olen nähnyt valokuvan tästä kirjailijasta. Hän on harmaahapsinen, about 50-vuotinen, mutta pahimmillaan kirjan tyyli muistuttaa vähän liikaa teinitytön päiväkirjaa.

Ja Konnien klubille on jatko-osakin. Suljettu piiri odottaa pöydälläni. JIPPII!

PS. Voin ihan hyvin ymmärtää, että jotkut tykkää tästä kirjasta silti...

Tammen Iso K -sivut
Kuva Tammen sivuilla Jonathan Coenista (hm. hän olikin syntynyt vuonna 1961).

keskiviikko 26. maaliskuuta 2008

70-luku kestää kauan

Näyttääpä taas kuluneen kuukausi edellisestä blogimerkinnästä. En ole saanut luettua AINOATAKAAN kirjaa [onneton projekti].

Työn alla on sentään yksi, Jonathan Coen Konnien klubi. Tässä tarjolla vaihtoehto Marielkalle, joka kaipaili kepeämpää Isoa K:ta. Ei ole vaikea kirja vaan ennemmin brittiläinen tv-sarja [Rimakauhua ja Rakkautta tyylistä arkirealismia] 70-luvusta.

Tämän ajankuvan henkilöt ovat stereotypioita koululaista, konservatiiveista, ammattiyhdistysaktiiveista, punkkareista - nuorista ja keski-ikäisistä omine haaveineen ja peroksisineen, Jos aikalaisromaanit kiinnostavat tai 70-luku inspiroi, kannattanee lukea.

No minä joka tapauksessa sinnittelen ihan muusta syystä.

maanantai 25. helmikuuta 2008

Olipa kerran Vietnamin sota

, johon houkuteltiin maailmaakokemattomat farmaripojat, jotka haaveilivat perheestä ensirakastuneina - ja ehkä urheilu-urasta baseball-kentillä.

Siinä sodassa kukaan ei kuollut, jotkut vain hävisivät. Viidakkoihin saattoi helposti hävitä. Jos päästiin kotiin, niin hävinnyt oli raaja, puolet sukua tai ainakin ensirakkaus.

Muuta en osaa sanoa Richard Curreyn Mustasta valosta. Juuri näin se meni leffojen ja jälkikäteen koottujen sotadokkareiden mukaan. Juuri niin kuin tämä kirja, Vietnamin väreineen, valoineen, mustahiusisine tyttöhuorineen ja huumeita kauppaavine isoisineen ja -äiteineen. Ei riittänyt amerikkalaisille aasialaisten tappaminen. Piti samalla muuttaa siskojen, pikkuveljien, isovanhempien elintavat ja elinkeinot. Pyyhkäistä pois viattomuus.

"Tyypillisessä sademetsässä on tuhatneljäsataakolmekymmentäkuusi vihreän eri vivahdetta. Valkoihoiset erottavat näistä sävyistä vain kaksikymmentäkahdeksan."

maanantai 18. helmikuuta 2008

Japanilainen minimalismi in 2000th century

Olen lukenut Kazuo Ishigurolta neljä kirjaa
  • juuri äsken Me orvot (julk. 2000)
  • Ole luonani aina (julk. 2005)
  • Pitkän päivän ilta (julk. 1989)
  • Menneen maailman maalari (julk. 1986)
Tätäkö on japanilainen minimalismi, brittisekoituksella 2000-luvulla? Kuinka paljon yläluokkainen brittikulttuuri eroaa japanilaisesta? Kumpaakin yhdistää tunteiden ilmaisu sosiaalisesti hyväksytyissä rajoissa ja etikettiin perustuva tapakultturi. Lue Pitkän päivän ilta ja olet varmasti [viimeistään silloin] samaa mieltä siitä, että Britannia on Euroopan Japani.

Rakastan ennen toista maailmansotaa kirjoittaneita japanilaiskirjailijoita, joita Isossa K:ssa on alkuvuosina suomennettu runsaasti (Tanizaki, Kawabata). Ne ovat tunteiden salapoliisikertomuksia, joissa joutuu jatukuvasti pohtimaan henkilöiden ihmismäisyyttä - mikäli se tarkoitta myötätuntoa, lempeyttä tai muuta sen sorttista.

Tätä perinnettä Ishiguro kehittelee omalla tavallaan. Surumielisen haikeasävyisissä kirjoissa päähenkilö on väärässä ajassa ja maailmankolkassa. Menneen maailman vankilassa. Jossain kohti tilanne ajautuu umpikujaan ja maailma luovuttaa hänestä. Ja hän luopuu maailmasta. So sad, suosittelen!

Netissäkin Ishiguro on aika yksinäinen, eipä paljoa tietoa hänestä, löydy, mutta aina voi katsoa englanninkielistä Wikipediaa.

sunnuntai 17. helmikuuta 2008

Ishiguro saatu luettua

Edellisestä blogimerkinnästäni näkyy olevan lähes 2 kk :(. En millään onnistu järjestämään aikaa Isoille K:lle, kun vapaa-aikaa on ollut pakko uhrata ammattikirjallisuudellekin.

Onneksi voin silti lisätä luettujen listalle yhden uuden kirjan, Kazuo Ishiguron Me orvot. Tästäkään en ole aiemmin voinut kirjoittaa, it-ongelmia on kotioloissa piisannut.

Pääasiaan. Meitä orpoja suosittelen. Joskin kehoitan lukiessa varautumaan yllättäviin tunnelmanvaihdoksiin. Kirjan kerrontatapa, syke ja jopa kirjallisuudenlaji vaihtelevat elämänvaiheiden ja maisemien muuttuessa.

Päähenkilö Christopher Banksin orpous tietysti ahdistaa rippusellakin empatiaa varustettua lukijaa. Varsinkin kun Banks kieltää tunnonvaivat itseltään ja takertuu yhteen oljenkorteen, vanhempiensa löytämiseen. Tämä oljenkorsi tietysti katkeaa. Toisaalta hänellä on mahdollisuus, - toiseen klassiseen vaihtoehtoon - rakkauteen, mutta sen hän jättää käyttämättä.

Banks on sivustakatsoja, syrjäänvetäytyvä, sivullinen. Kiiltomato.netin mukaan Ishiguro kuvaa kirjan Me orpojen tunnelmaa kipeänsuloiseksi nostalgiaksi. Siitäkö johtuu, että kirjasta jäi niin katkeranihana jälkimaku?

Kirja oli myös kiehtova muistelma Shanghain kansainvälisen siirtokunnan historiasta. Kansainvälisellä oopiumkaupalla rahoitettu ylellisyys, erirotuisten mukamassymbioottinen yhteiskunta, joka kaatui maailmansotaan, lojaalit ystävyyssuhteet, jotka osoittautuvat monikasvoisiksi ja petollisiksi. Idealistin oppitunti elämästä.

Kannattaa lukea Joonas Sillanpään tätä ansiokkaampi arvio orvoista.