lauantai 24. marraskuuta 2007

134:ssä mennään

Päivitin juuri Luetut Isot K:t excelini. 134 kappaletta on luettu, peräti yksi kolmasosa.

Viimeisimpänä suljin kannet Paul Austerin Illuusioiden kirjasta. Jälkitunnelmien valossa nimi on kovinkin osuva.

Kirja koostuu useammasta pikkutarinasta, näistä se joka koski itsetuhoisen intellektuellin elämänkäänteitä oli uskottava. Väliinosuneen tarinan maailmalta kadonneesta elokuvanäyttelijä Hector Mannista luki innokkaasti.

Se kolmas tarina, rakkaustarina Alman kanssa, muistutti eniten illuusiota. Kirjoissa on vähän sama kuin elokuvissa. Intohimoinen rakkaustarina tuntuu vain harvoin todelliselta tai ruumiilliselta.

Illuusiokirja ei yllä läheskään samalle tasolle kuin älykäs ja yllätyksellinen New York trilogia.

Olen erittäin tyytyväinen siitä, että sain aikaiseksi bloginpitämisen. Esimerkiksi viime kesänä olen merkinnyt exceliini loistavaksi Torgny Lindgrenin Oikean maiseman, eikä minulla on hitusenkaan käsitystä miksi.

Lisää Paul Austerista wikipediasta - on muuten merkillepantavaa, että "wiksussa" tuotantoluettelossa lisätietoa tarjotaan julkaisuvuosien tapahtumista, ei itse kirjoista. Ylipäätää olen huolestunut suomalaisen webbisfäärin kirjallisuusnäkökulmasta [tästä joskus myöhemmin lisää].

Jos nämä ovat Paul Austerin viralliset webbisivut, niin vähän pelottaa.

sunnuntai 18. marraskuuta 2007

Katosihan se kiertolainen

Sainhan sen Sputnikin kahlattua. Minun puolestani saa kadota mille tahansa maata kiertävälle radalle.

Tuli vähän samanlainen olo kuin Finlandia-palkintoehdokkaiden esiraadilla. - Luimme 91 teosta ja joukkoon mahtui monia, joita ei olisi malttanut laskea käsistään. Varmaan.

Nyt on seuraava potilas kädessäni ja siinä ovat kyllä sukupuoliroolit selvillä. Paul Asterin Illuusioiden kirjassa amerikkalainen mies analysoi amerikkalaista miestä, joka on intellektuelli, omalaatuinen, syrjäänvetäytynyt, epäsosiaalinen, professori ja kiinnostunut kirjallisuudesta. Siis juuri sellainen henkilö, joita hyvät amerikkalaislaismieskirjailijat [Irving, Ford] mielellään ottavat kirjojensa aiheiksi.

Sputnikmiehiin verrattuna heissä on se ero, ettei naisseuran hankkiminen ole koskaan ollut mikään mainittava ongelma. Itse asiassa vähän niinkuin päivastoin.

Ehkäpä juuri sen takia näiden kirjojen kuluttaminen on niin hyvää ajanvietettä?

tiistai 6. marraskuuta 2007

Ja mikä olikaan sukupuoli?

Murakamin Sputnik kertoo miehestä, joka on rakastunut naiseen, joka puolestaan himoitsee, so desperately, hieman iäkkäämpää naispomoaan, johon mieskertojakin tuntee vetoa.

Tarjolla monitasoista rakkautta, mutta ei kuitenkaan.

Kaikki sukupuolet ja suhteet on etäännytetty. Tästä kirjasta ei löydy kenenkään välistä, yhtään mitään tunnetta. Monotonista jaarittelua "ikäänkuin" tunteista, jotka välillä katkaisevat aika yksityiskohtaiset, mutta muutamaan sanaan tiivistetyt, seksifantasiat. Tässä kontekstissa ne lähinnä etovat.

Olen lopen uupunut tähän kirjaan. Taas lasketaan sivuja. Onneksi tämä ei yllä kuitenkaan Ison K:n vadelmatasolle. Tämä tunnustuksen saa tähän mennessä yksiäänisesti Careyn Oscar ja Lucinda. Varokaa sitä tiiliskiveä!