torstai 4. lokakuuta 2007

Missä on ajan alkulähde W.G. Sebald?

Tajunnanvirtakirjoittaminen saa minut aina ajattelemaan ajan olemusta. Lähes joka päivä aika on vain väline saavuttaa tavoitteita ja päämääriä. Ihan sama, onko kyse työprojektista vai lasten harrasturumbasta. Aina mennään futuurissa ja seuraavat suoritukset odottavat jo nurkan takana.

Sebaldin Austerlitz hämmästelee "missä on ajan alkulähde, mihin mereen se lopulta katoaa?" Kirjan keskuhenkilö, kertoja Austerlizt on elänyt useita ajanjaksoja, joissa aika kiertää kehää ja lakkaa välillä olemasta. Kun Austerliz saa selville oman syntyperänsä aika yht'äkkiä palaakin menneisyyteen.

Kirja on täynnä ajan metaforia, jotka ovat kaikkea muuta kuin suoraviivaisia. Aika on häilyvää, katoavaa, virtaavaa - eikä varsinkaan kellotettavissa. Kiitos luojalle [tai kelle lie] siitä, että maailmassa on sebaldeja, jotka joskus saavat minunkin aikani leijumaan.

Samassa mielessä suosittelen Claude Simonin Ruohoa. Lue tämä kirja, jos et ole tiennyt voivasi olla tuulessa huojuva ruoho.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keltaiset kiitokset kommentistasi.