tiistai 14. elokuuta 2007

Kuinka pitkä on linnuntie

on kysymys, johon googlella ei ollut vastausta. Arvioni mukaan 2 kk (851 sivua yhteensä, 14,1 sivun päiväkeskiarvolla).

Kävi siis taasen niin, että Tammen Iso K (keltainen kirjasto) tarjosi luettavakseni PITKÄSTYTTÄVÄN tiiliskiven, Ann-Marie MacDonaldin Linnuntietä. Vaistoan kyllä, että tästäkin kirjasta löytyy draaman kaari, mutta sivulla 191 odotan sitä yhä.

1960-luvun alku, suuren sodan jälkeinen kylmänsodan aika oli varmasti amerikkalaisen perheidyllin kulta-aikaa. Elämä voi muuttua vain paremmaksi. McCarthyjen perheidylliä kuvataan täysin fotorealistisesti [itse lukijana suosin kirjoittamistyyliä, joka jättää vähän enemmän mielikuvituksen varaan]. Tämä on varmasti suurta amerikkalaista sukupolvikuvausta. Odotetaan, että idylli alkaa säröillä edes pintavesistä.

Keltaisille kirjoille minulla on vain yksinkertainen pieni toivomus. Jos suomennatte jotain, niin pitäkää huoli siitä, että se kanssa koskettaa! En nimittäin jätä yhtään Isoa K:ta kesken, joten vastuunne ajankäytöstäni (on muutakin tekemistä kuin tämä lukeminen) on valtamerellinen - vähintäänkin.

Madeleinea lainatakseni
"Minä olen pitkästynyt. Ei sen kummenpaa."

2 kommenttia:

  1. Mikähän tämän kirjan alkuperäisnimi ja ilmestymisvuosi on? Tuo laittamasi englanninkielinen wikipedia-linkki ei tässä yhteydessä paljon auttanut...

    VastaaPoista
  2. Kiitos Salla blogini ensimmäisestä kommentista :o)
    alkuperäisteos The Way the Crow Flies ilmestyi Kanadassa 2003.

    VastaaPoista

Keltaiset kiitokset kommentistasi.